Kesällä 2014 juhlittiin konfirmaatiota kauniissa auringonpaisteessa, kuumana kesäpäivänä. Sitä ennen oltiin vietetty viikko huikean porukan kanssa rippileirillä. Ne kaikki ihanat muistot niin itse leiristä kuin konfirmaatiotilaisuudesta ovat syy, miksi halusin jakaa tämän muiston lähes kymmenvuotisesta valokuva-albumistani. Yläkoulua oli takana kaksi vuotta ja edessä oli enää viimeinen vuosi, jonka jälkeen katse pitäisi suunnata jonnekin muualle, jossa voisi alkaa rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Tiesin, että haluan lukioon, mutta en ollut varma, haluaisinko suorittaa lukion rinnalla kaksois- tai jopa kolmoistutkintoa. Konfirmaatio onkin toiminut jonkinlaisena uuden elämän aloituksena, jonka jälkeen elämässäni on tapahtunut lähes vuosittain erilaisia muutoksia. Minusta alkoi tuntua, etten ollut enää vanhempieni pieni tyttö, vaan aloin rakentaa omaa elämääni, arvopohjaani ja muutenkin minun näköistäni arkea. Voisin sanoa, että tuo kesä oli se kesä, joka antoi minulle suunnan omaan elämääni ja aloin näkemään tulevaisuuttani jo hieman huomista pidemmälle. En kuitenkaan osannut edes aavistaa, mihin suuntaan elämäni lähtisi menemään. Vastassa oli nimittäin aivan suunnattoman isoja muutoksia tulevana vuotena.
Olimme tässä vaiheessa seurustelleet mieheni kanssa jo lähes kaksi vuotta ja tuona kesänä olimme niin palavasti rakastuneita toisiimme. Elämä hymyili ja olin varma, että vielä jonain päivänä meidät vihittäisiin kyseisessä kirkossa. Mikään ei pääsisi väliimme, sillä meidät oli vain tarkoitettu toisillemme, eikä mitään muuta vaihtoehtoa ollut olemassakaan. Voisin sanoa, että ehkä salaa elän edelleenkin tässä haaveessa. Mutta kuitenkaan naimisiinmeno ei ole vielä ollut ajankohtainen keskustelun aihe, mutta salaa toivoisin, että siitä joskus tulisi sellainen. Tuo kesä oli muutenkin todella uskomaton, pitäen sisällään monia erittäin lämpimiä muistoja, mutta myös muutamia harmin aiheita. Mieheni peruskoulu saatiin päätökseen ja emme enää opiskelleetkaan samassa koulussa alkavana lukuvuotena, niin kuin aikaisempina vuosina. Siitä selvittiin, mutta peruskoulun viimeinen vuoteni oli jotain todella vaikeaa ja samaan aikaan lukioni alku niin hektistä ja ihanaa, ettei vuodesta 2015 ole kamalasti mitään muistoja jäljellä. Pahoittelen, mutta joudumme täten hyppäämään kaiken tämän draaman yli kohti uusia tuulia uudessa kaupungissa, uusien ihmisten kanssa.
Olimme tässä vaiheessa seurustelleet mieheni kanssa jo lähes kaksi vuotta ja tuona kesänä olimme niin palavasti rakastuneita toisiimme. Elämä hymyili ja olin varma, että vielä jonain päivänä meidät vihittäisiin kyseisessä kirkossa. Mikään ei pääsisi väliimme, sillä meidät oli vain tarkoitettu toisillemme, eikä mitään muuta vaihtoehtoa ollut olemassakaan. Voisin sanoa, että ehkä salaa elän edelleenkin tässä haaveessa. Mutta kuitenkaan naimisiinmeno ei ole vielä ollut ajankohtainen keskustelun aihe, mutta salaa toivoisin, että siitä joskus tulisi sellainen. Tuo kesä oli muutenkin todella uskomaton, pitäen sisällään monia erittäin lämpimiä muistoja, mutta myös muutamia harmin aiheita. Mieheni peruskoulu saatiin päätökseen ja emme enää opiskelleetkaan samassa koulussa alkavana lukuvuotena, niin kuin aikaisempina vuosina. Siitä selvittiin, mutta peruskoulun viimeinen vuoteni oli jotain todella vaikeaa ja samaan aikaan lukioni alku niin hektistä ja ihanaa, ettei vuodesta 2015 ole kamalasti mitään muistoja jäljellä. Pahoittelen, mutta joudumme täten hyppäämään kaiken tämän draaman yli kohti uusia tuulia uudessa kaupungissa, uusien ihmisten kanssa.
Kesällä 2016 matkustimme ensimmäistä kertaa isovanhempieni luokse Jyväskylään. Olimme saaneet asua yhdessä jo kokonaisen vuoden ja arkemme oli lähtenyt hyvin käyntiin. Ensimmäinen vuosi lukiota oli takana ja olin niin onnellinen näistä kaikista uusista asioista, joita elämässäni tapahtui. Sain niin upeita ystäviä, olin onnellinen tästä upeasta kaupungista, jonne pääsimme muuttamaa ja etenkin olin onnellinen yhteisestä asunnosta ja jakamastamme arjesta. Olin jättänyt taakseni monia pitkäaikaisia ja hyviä ystäviä, jotka tuntuivat jääneen vain muistoihin elämään. Kaipaisin sitä hetkeä, että voisin tavata vanhoja ihania ystäviäni jälleen uudelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta samaan aikaan pelkään, etteivät he halua tavata minua. Kaikki ovat tuntuneet jatkaneen elämäänsä eteenpäin, mutta niin sitä varmaan pitääkin. Ehkä joku ihana luokkalaiseni yläasteelta saa joku kaunis päivä maailmaa mullistavan älyväläyksen, ja päättää järjestää luokkakokouksen luokallemme. Sinne olisin menossa vaikka samantein. Olisi ihanaa päästä kuulemaan, mitä kaikki ovat tehneet peruskoulun jälkeen.
Tuona kesänä edeltäneen vuoden vaikeat ajat olivat enää vain kipeitä muistoja, joita tulee vielä näinäkin päivinä aina silloin tällöin mietittyä ja pohdittua. Tuo kesä oli se hetki, jolloin päätin, että ne asiat olisivat nyt unohdettava, jotta voisin jatkaa elämääni. En jostain syystä ikinä käsitellyt niitä, minkä takia ne vaivaavat edelleenkin mielessäni. Ehkä jonain päivänä uskallan kohdata kaikki ne suuret ja kipeät kysymykset tuolta vuodelta, ja pääsen liikkumaan elämässäni eteenpäin myös niiden osalta. Mutta tämä kyseinen reissu Jyväskylään oli aivan ikimuistoinen ja sitä muistellaan lämmöllä vielä näinäkin päivinä. Lupasimme, että toteutamme saman reissun joka kesä, mutta ainakaan vielä, emme ole kerenneet lähteä samanlaiselle reissulle uudestaan. Tavoitteena olisikin jälleen, että nyt tänä kesänä tämä toteutetaan ja menisimme uudelleen kiertelemään Keski-Suomeen! Oikein harmittaa sanoa kaikkia upeita suunnitelmia jälleen kerran ääneen, sillä harvoin niitä päästään toteuttamaan, mutta ehkä tämä olisi nyt jälleen se muutoksen vuosi, jolloin suunnitelmat oikeasti käyvät toteen.
Alkuvuonna 2017 tanssimme mieheni kanssa vanhat, joka oli päivänä elämäni ikimuistoisin ja samaan aikaan erittäin raskas muisto. Oli niin stressaavaa etsiä mekkoa, joka lopulta löytyikin lähempää kuin mitä uskalsin edes toivoa. Muutenkin sellainen lähes puolen vuoden kestoinen harjoittelu vain yhtä päivää ajatellen alkoi jossain vaiheessa raastaa hermoja. Niistä kaikista harjoitteluista selvittiin ja lopulta itse tanssitkin menivät oikein hyvin. Olin myös iloinen siitä, että vihdoin lukiolaiset ystäväni pääsivät pelkän kuulemisen ja hehkuttamisen sijaan oikeasti näkemään, kuinka upea mies minulla onkaan. Muutenkin tuo lukion toinen vuosi oli erittäin jännittävää aikaa, sillä sain opiskella niin paljon kaikkia upeita kursseja mitä vain jaksoin, astuin ensimmäistä kertaa kirjoitussaliin ja kirjoitin ensimmäisen aineen. Tuloksia odoteltiin niin jännittyneenä, etten edes muista, milloin olisin jännittänyt niin paljon. Olin aivan liian itsevarmana ja saamani arvosana musersi minut kuin viimeistä päivää. Siitä alkoikin jännittävä odotus tulevaa kesää ajatellen, sillä edessä oli mieheni armeijaan lähtö.
Kesä saapuikin nopeammin kuin koskaan ja mieheni armeija oli aluksi erittäin kova kolahdus, mutta siitä selvittiin ja elämä jatkoi matkaansa jälleen eteenpäin, kohti uusia haasteita. Vanhojen tanssit ovat muistona jotain niin upeaa, sillä se palauttaa mieleeni sen, miten suunnattoman ylpeä olenkaan rakkaasta miehestäni. Hän osasi käsitellä minua tuona päivänä parhaalla mahdollisella tavalla. Olen nimittäin sellainen ihminen, joka väsyy todella nopeasti tuollaisissa päivissä, missä pitäisi aamusta iltaan asti olla hymy päällä tapaamassa muita ihmisiä. Jotenkin vain voimani loppuvat ja samoin kävi tuolloinkin. Viimeinen tanssi päätyi itkuun ja kiukkuun, sillä halusin jo kotiin. En jaksanut enää. Minua harmittaa vielä tänäkin päivänä, että miksi minun tulee aina väsyä samalla tavalla tuollaisissa tilaisuuksissa, sillä tällä kertaa se johti siihen, ettei minulla ole oikeastaan yhtään kuvia ystävieni kanssa tuolta päivältä. Ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, ettei tuo päivä opettanut minulle mitään. Olen edelleen sellainen samanlainen nuori neiti, joka väsyy liian pitkistä päivistä ihmisten keskuudessa. Mutta olen myös edelleen se sama neiti, jonka mahtava avopuoliso osaa hoitaa nämä tilanteen juuri oikealla tavalla.
Kesä saapuikin nopeammin kuin koskaan ja mieheni armeija oli aluksi erittäin kova kolahdus, mutta siitä selvittiin ja elämä jatkoi matkaansa jälleen eteenpäin, kohti uusia haasteita. Vanhojen tanssit ovat muistona jotain niin upeaa, sillä se palauttaa mieleeni sen, miten suunnattoman ylpeä olenkaan rakkaasta miehestäni. Hän osasi käsitellä minua tuona päivänä parhaalla mahdollisella tavalla. Olen nimittäin sellainen ihminen, joka väsyy todella nopeasti tuollaisissa päivissä, missä pitäisi aamusta iltaan asti olla hymy päällä tapaamassa muita ihmisiä. Jotenkin vain voimani loppuvat ja samoin kävi tuolloinkin. Viimeinen tanssi päätyi itkuun ja kiukkuun, sillä halusin jo kotiin. En jaksanut enää. Minua harmittaa vielä tänäkin päivänä, että miksi minun tulee aina väsyä samalla tavalla tuollaisissa tilaisuuksissa, sillä tällä kertaa se johti siihen, ettei minulla ole oikeastaan yhtään kuvia ystävieni kanssa tuolta päivältä. Ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, ettei tuo päivä opettanut minulle mitään. Olen edelleen sellainen samanlainen nuori neiti, joka väsyy liian pitkistä päivistä ihmisten keskuudessa. Mutta olen myös edelleen se sama neiti, jonka mahtava avopuoliso osaa hoitaa nämä tilanteen juuri oikealla tavalla.
Vuonna 2018 juhlistettiin penkkareita, sekä ylioppilaaksi valmistumista. Kuullessani Disney aiheisesta penkkarijuhlasta tiesin heti, kuka haluaisin olla! Tämä valinta oli myös selkeä monille ystävilleni, sillä kyseinen hahmo oli vain niin sopiva itselleni. Aloin keräilemään tarvittavia asioita asuni toteutukseen jo heti abivuoden syksyllä reippaasti ennen penkkareita. Halusin olla varma, ettei kukaan muu kerkeisi nappaamaan samaa hahmoa, sillä en olisi halunnut olla pukeutuneena samoihin vaatteisiin kuin joku toinen. Näin ei muistaakseni käynyt ja sain olla ainokaisena oman hahmoni kanssa. Lukiosta löytynyt paras ystäväni päätti lähteä kaverikseni omalle hahmolleni. Tämän ihanan ja intoa täynnä olleen päivän lisäksi, voitin pelkoni ja tein jotain, mitä voin muistella suurella lämmöllä ja ilolla. Tämän teon kunniaksi olen myös suunnattoman ylpeä itsestäni, sillä kirjoitin ja pidin puheen aivan huikealle luokkamme ryhmänohjaajalle. Hän oli niin häikäisevän upea ihminen ja aivan uskomaton tuki meille kaikille niiden kuluneiden vuosien aikana, joita lukion seinien sisällä vietettiin.
Tuo päivä oli kyllä niin upea ja yksi tuon päivän kiitoksista kuuluu myös rakkaalle serkulleni, joka tuli kuvaamaan ja ikuistamaan tuon päivän minusta ja kaikista ystävistäni. Olin niin onneni kukkuloilla, kun pääsimme astelemaan rekkoihin ja heittelemään karkkia ympäri Turkua. Se oli aivan mahtavaa ja sellainen muisto, joka tuo toisinaan myös kyyneleitä poskilleni. Olimme kaikki niin innoissamme astuessa tuon rekan kyytiin ja ajaessamme lukiolta kohti keskustaa. Voin sanoa, että olisin katunut aivan suunnattoman paljon, jos en olisi ottanut osaa tuohon juhlaan, sillä se kyllä kävi mielessäni ennen abivuotta. Voinen siis sanoa, että epäröinneistä huolimatta, kannattaa ehdottomasti mennä ja osallistua lukion tarjoamiin upeisiin juhliin ja tapahtumiin! Muistan myös erittäin hyvin sen hetken, kun näin äitini kauppatorilla ajaessamme rekkamme kanssa siitä ohitse. Se oli sellainen hetki, kun halusin sanoa äidilleni, että minä tein sen ja minusta tulee nyt ylioppilas. Uudet tuulet odottivat ja toivon mukaan myös koulupaikka olisi ollut seuraavan oven takana. No, niin ei käynyt, ja kesä 2018 oli erittäin hankalaa aikaa. Rakkaimmat ystäväni saivat opiskelupaikan, mutta itse olin tyhjän päällä. Onneksi löysin ratkaisun, joka pelasti koko seuraavan vuoteni.
Alkuvuonna 2019 rakas serkkuni pääsi muuttamaan naapuriimme, joka on ollut aivan taivaallisen ihana asia. Uuden naapurin johdosta, kamala hinku päästä muuttamaan uuteen kotiin laantui, eikä mielessä ole enää oikeastaan ollenkaan tästä asunnosta, meidän ensiasunnos, pois muuttaminen. Muutto saattaisi olla edessä, jos nykyisen kotimme naapurista löytyisi jokin kunnon helmoi, joka puhuttelisi meidät luokseen. Samaan aikaan kuitenkin toivoisin, että voisimme edes remontoida nykyistä asuntoamme, sillä neljä vuotta tuijottaessa täysin samoja seiniä samalla sisustuksella alusta alkaen, alkaa tämä pikkuhiljaa tömpimään. Siihen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta näin vuokra-asunnossa asuessa. Olemme etsineet uutta kotia jo reilun vuoden ajan, eikä mitään oikein ole löytynyt, joten luultavimmin meidän tulee tyytyä tähän niin pitkän aikaa, kunnes pakon edestä joudumme täältä lähtemään tai jotenkin ihmeen kaupalla löytäisimme uuden kodin. Onneksi kuitenkin viihdymme nykyisessä asunnossamme muuten aivan älyttömän hyvin. Tämä sijainti on nimittäin aivan täydellinen ja samoin pohjaratkaisu. Kaipaisin vain jotain pientä piristystä ja uutta ilmettä tähän kämppään.
Onneksi sentään olemme saaneet serkkuni kanssa pidettyä paljon enemmän yhteyttä toisiimme ja nähneet huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, asuessamme eri kaupungeissa. Olimme molemmat vailla koulupaikkaa ja oli aivan mahtavaa saada niin paljon tukea rakkaalta ystävältä. Välimme lähenivät entisestään ja olemme tehneet ja kokeneet paljon kaikkea yhdessä. Ja toivon mukaan tuleva kesäkin pitää sisällä paljon kaikkia yhteisiä asioita. Vuosi opistolla alkoi lähetä loppuaan ja minulla oli alkamassa huima luku-urakka tuleviin pääsykokeisiin. Ja siinäkin asiassa, rakas ystäväni, upea serkkuni, oli korvaamattoman suurena apuna. Häneltä sai niin paljon tukea ja tsemppiä matkaan ja kaiken lisäksi, sain opettaa hänelle oppimiani uusia asioita psykologian artikkeleiden parissa, mikä auttoi minua ihan valtavasti. Ihan huikeita hetkiä on kuulunut siis jo tämän vuoden alkuun ja odotan erittäin innolla, mitä tämä vuosi pitää sisällään tulevana kesänä ja syksynä.
Onneksi sentään olemme saaneet serkkuni kanssa pidettyä paljon enemmän yhteyttä toisiimme ja nähneet huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, asuessamme eri kaupungeissa. Olimme molemmat vailla koulupaikkaa ja oli aivan mahtavaa saada niin paljon tukea rakkaalta ystävältä. Välimme lähenivät entisestään ja olemme tehneet ja kokeneet paljon kaikkea yhdessä. Ja toivon mukaan tuleva kesäkin pitää sisällä paljon kaikkia yhteisiä asioita. Vuosi opistolla alkoi lähetä loppuaan ja minulla oli alkamassa huima luku-urakka tuleviin pääsykokeisiin. Ja siinäkin asiassa, rakas ystäväni, upea serkkuni, oli korvaamattoman suurena apuna. Häneltä sai niin paljon tukea ja tsemppiä matkaan ja kaiken lisäksi, sain opettaa hänelle oppimiani uusia asioita psykologian artikkeleiden parissa, mikä auttoi minua ihan valtavasti. Ihan huikeita hetkiä on kuulunut siis jo tämän vuoden alkuun ja odotan erittäin innolla, mitä tämä vuosi pitää sisällään tulevana kesänä ja syksynä.
Toivottavasti valokuva-albumin täyttäminen jatkuu vielä monet kymmenet vuodet, sillä vanhojen muistojen muistelu on kyllä ihanaa puuhaa! Mitkä on teidän parhaimpia muistoja kuluneiden vuosien ajalta?
