Kirjoitin tammikuussa sen hetkisistä suurimmista suunnitelmistani. Nyt ollaan päästy siihen hetkeen, että nämä kaikki mainitsemani suunnitelmat joko musertuivat miljooniin palasiin tai saavutettiin ilonkyyneleet silmissä. Tuntuu, että siitä, kun mietin näitä tulevaisuuden suunnitemiani, olisi vasta vähän aikaa. Todellisuudessa siitä on jo melkein vuosi, kun kirjoitin kyseisen postauksen. Hullua, miten nopeasti aika kulkee eteenpäin. Tämäkin vuosi loppuu ihan pian ja koulun osalta kaikki suurimmat asiat on jo onneksi hoidettu pois alta. Voin kyllä myöntää, että elän edelleen täysin suunnitelmien varassa ja kaikki matkalle tulleet esteet ja suunnitelmien muutokset saavat minut oikein ahdistumaan. Tästä piirteestä olisi kiva päästää irti. Ehkä vähitellen opin elämään hetkessä ja nauttimaan siitä, mitä juuri nyt on ympärilläni, ilman että pitäisi jatkuvasti miettiä jo huomista.

Näin alkuun voin sanoa, että kaikista suurin suunnitelmani ei ollut hilkullakaan onnistuakseen ja musertui niihin miljooniin palasiin. Sain onneksi keksittyä erittäin onnistuneen varasuunnitelman. Voisin tällä hetkellä jopa uskaltaa todeta, että tämä äkkiseltään keksitty varasuunnitelma saattaa olla itselleni tällä hetkellä jopa se parempi vaihtoehto. Suurin suunnitelmani oli siis päästä ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen yliopistoon, mutta onnistuin sössimään pääsykokeen niin pahan päiväisesti ettei sisälle pääsy ollut lähelläkään. Enkä olisi sitä ansainnutkaan... Vastaani tuli tämän musertavan tiedon saatuani tieto Turun Kristillisestä opistosta, jossa pääsisi aloittamaan psykologian opinnot. Sinne minä hain, ja pääsinkin! Mukaan mahtuu myös kasvatustieteen sekä kielien opintoja, joten tämä vuosi antaa minulle oivan pohjan tulevia yliopisto-opintoja varten.

Penkkareista ja kirjoituksista tuli selvittyä paremmin kuin mitä uskalsin edes odottaa! Sain myös mieheni kotiin armeijasta, mikä oli aivan ihanaa. Yksi elämäni ihanimmista asioista. Pääsimme aloittamaan yhteisen arjen ja mieheni löysi myös itselleen miltei heti töitä, jotka ovat nyt jo tosin loppuneet. Ja vaikka tuo pääsykokeissa epäonnistuminen musersi minut totaalisesti, oli mieheni kotiin tuleminen parasta ja onnistui kasaamaan minut takaisin kokoon. Ulkomaille emme päässeet lähtemään viime kesän aikana kovasta halusta huolimatta. Jotenkin tuo kesä oli niin tunteiden täyteinen, ettei siihen väliin olisikaan halunnut mitään ulkomaanmatkaa. Näistä epäonnistumisista ollaan nyt henkisesti selvitty ja edessä olisi uusia koitoksia ja toivon mukaan myös onnistumisia. 

Aina kaikki suunnitelmat eivät toteudu niin kuin toivoisi, mutta siitäkin päästään eteenpäin! Haluaisitteko kuulla hieman minun uusista suunnitelmista?

(Osan kuvista tarjoaa Pixabay)

Sunnuntai oli jokseenkin vaikea päivä ja se tuli vietettyä vain sohvan pohjalla. Oloni ei todellakaan ollut mitenkään kovin hyvä ja sama olo jatkuu edelleen. Jokin flunssa on varmaan jälleen iskemässä, mutta toivottavasti tämä ei ole jäädäkseen pitkäksi aikaa. Eilen vietin päivällä aikaa muutaman tunnin äitini kanssa, sillä äitini oli vienyt autonsa korjaukseen ja menin sitten hänen seurakseen siksi aikaa. Kävimme pyörähtämässä Kuusiston linnanraunioilla ja kiertelimme muutamissa kaupoissa. Kotiin päästyäni oloni oli jälleen väsynyt ja hieman kipeä. Voi olla, että tuo viimeviikkoinen kamala stressin purkautuminen on saanut vastustuskykyni huimaan laskuun. Viikonloppuna luvassa olisi taas illanistujaiset kaveriporukassa ja ensiviikolla luvassa olisi muutama tentti.