Vuosien saatossa olen lukenut monia, hyvinkin mielenkiitoisia postauksia siitä, valehtelevatko ihmiset sosiaalisessa mediassa. Olen kuullut tarinoita, kuinka täydellistä elämää elävät sanovat kaiken olevan totta. En sano, etteikö se voisi pitää paikkaansa, mutta jotenkin se laittaa miettimään. Vastaan on tullut myös niitä tapauksia, jolloin uskalletaan myöntää, että kuvat ovat käsiteltyjä, koti siivottu vain kuvattavalta alueelta tai että reissu kalliiseen ravintolaan ei olisi ollut kukkaron puolesta niin hyvä vaihtoehto. Ajattelinkin nyt itse vastata omalta osaltani tähän kysymykseen, että valehtelenko minä sosiaalisessa mediassa. Ja tämä erittäin yksinkertainen vaustaus onkin, että en, sillä haluan pysyä aitona ja näyttää arkeni sellaisena kuin se on. Mutta on minunkin myönnettävä, että toisaalta valehtelen. 

Aivan ensimmäiseksi mieleeni tuli, että melkeinpä joka ikinen medioihini päätynyt kuva on kokenut jonkinlaisen muokkaamisprosessin. En muista, että olisin oikeastaan koskaan julkaissut täysin muokkaamattomia kuvia, muuta kuin todella harvoin SnapChatin puolella. En kuitenkaan usko, että tämä tulee kenellekään yllätyksenä. Voin myös hyvillä mielin myöntää, että kodistamme näkyviä kuvia varten paikkoja on melkeinpä joka kerta tultu hieman siistittyä. Meiltä ei myöskään jatkuvasti löydy niitä kukkasia sieltä sun täältä, vaan jos niitä nyt jostain syystä löytyy vaikka alennettuun hintaan, niin ne löytävät tiensä meille! En kuitenkaan ala tarkoituksenmukaisesti muokkaamaan sisustustamme sellaiseksi, että siitä saisi hyvän kuvan. En kerää ympäri asuntoamme erilaisia esineitä ja sommittele niitä kuvaa varten. Haluan kuitenkin näyttää kotimme sellaisena kuin se on, tosin silloin tällöin hieman siistimpänä. 

Sitten päädytäänkin tähän kaikista mielenkiintoisimman kysymyksen pariin, jonka osalta voin suoraan sanoa, että tähän en sorru! Enkä halua koskaan tulla sortumaan. Olen nimittäin kuullut, että toiset ostavat sillä hetkellä suosittuja asioita tai vaikka käyvät kalleissa ravintoloissa ihan vain sen takia, että sieltä saa hyvää ja mielenkiintoista materiaalia. Vaikkei niihin kaikkiin upeisiin tuotteisiin ja kalliisiin paikkoihin olisi varaa, niin tämä tehdään silti hyvän materiaalin toivossa. Voin kyllä myöntää, että jos tulen omasta halustani ostamaan jotain sillä hetkellä suosiossa olevia asioita, tai että päädyn johonkin kuvauksellisesti upeaan paikkaan, tulette te varmasti niistä näkemään ja kuulemaan. Tämä on kuitenkin sellainen asia, jota en koskaan halua tehdä pelkän materiaalin valossa. Haluan ostaa niitä asioita, joista pidän, sekä käydä sellaisissa paikoissa, jotka itseäni kiinnostavat. Ja tietenkin, tehdä kaiken tämän tällä hetkellä opiskelijabudjetilla. Toivon, etten tulisi missään vaiheessa sortumaan tuollaiseen, vaikka jonain päivänä kukkaroni voisinkin antaisikin antaa myötä.

Valehteletteko te sosiaalisissa medioissa? Entä mitä mieltä olette ylipäätään siitä, että joku tekee joitain asioita pelkän materiaalin toivossa?

Hiekkalaatikon reunalla istuessani, jaoin leluni Vaahteranmäen Eemelin kaltaisen pikkupojan kanssa. Olin jo päiväkodin pihalla leikkiessäni todennut, että me seurustelemme. Kuitenkin tämä hullu rakkaustarina päiväkodin hiekkalaatikolta pysähtyi ensimmäiseen koulupäivään, koulun ruokalassa. Sovimme, ettei juttumme toimisi. Huvittavaa, eikö? Tämä pieni neiti, joka oli vastikään oppinut oman sukunimensä, oli ajatellut menevänsä naimisiin sitten isona tämän pojan kanssa. Ottaen myös tämän sukunimen itselleen. Olimmehan eläneet parisuhteessa jo usean vuoden, saman katon alla, nimittäin päiväkodin seinien sisällä. Ja nyt, tämä maailman upein rakkaustarina sai päätöksensä. Se ei edes tuntunut pahalle, ainakaan näin jälkeenpäin ajateltuna. Ja ei aikaakaan, kun tämä neiti, muutaman vuoden vanhempana löysi itselleen toisen jos kolmannenkin. Kuinka monia niitä nyt sattuikaan olemaan. Niitä viikon juttuja, ehkä kuukausienkin. Ja mahtuihan niihin vuosiin yksi muutamienkin vuosien suhde. Mutta sitten tapahtui se käännekohta elämässä, jota varmasti jokainen nykymaailmankin pikkutyttö odottaa, nimittäin kesäloma ennen yläkoulua. 

Naureskelimme tyttökavereiden kesken kuudennen luokan päättäreissä, että kesän jälkeen olisimme niin siistejä tyyppejä. Oikein teineiksi kasvaneita nuoria, vapaita ja villejä sieluja. Uusi elämä voisi nyt alkaa, kun pääsemme pois alakoulusta, jonne ei tarvitsisi enää koskaan palata takaisin. Pian koittikin se päivä, jolloin tulevan koulumme ulko-oveen ilmestyivät uudet luokkajaot. Kipitimme musiikkia kuunnellen parhaimman ystäväni kanssa koululle erittäin jännittyneinä. Ainoa mielessämme pyörivä asia oli se, kunhan pääsemme samalle luokalle niin kaikki olisi hyvin. Keräsimme rohkeutta koulun porteilla, juoksimme aulan ovelle ja huokaisimme syvään. Pääsimme samalle luokalle ja nyt voimme lähteä yhdessä toteuttamaan yläkoulua varten tekemiämme suunnitelmia, joka oli nimittäin elämänsä rakkauden löytäminen. Löysin avopuolisoni jo heti ensimmäisten viikkojen aikana 12-vuotiaana, yläkoulun välitunnilta. Tuo kyseinen kuvakin on otettu muutamia vuosia myöhemmin tuosta kohtaamisesta. Voinen myös paljastaa, että myös ystävänikin löysi kumppaninsa yläkoulun viimeisillä hetkillä koulujen penkeiltä. 

Reilu viikko sitten palautimme kasvatustieteen esseen, jota olimme tehneet hikihatussa reilun kuukauden. Kerkesimme jo saamaan myös arvosanan kyseisestä esseestä. Pakko sanoa, että leukani loksahti auki saamastamme arvosanasta... Saamamme numero oli huomattavasti huonompi kuin mitä olimme odottaneet. Kysyimme tästä opistomme opettajalta. Hän lupasi kysellä yliopiston puolelta arvioitsijalta, että mistä tällainen arviointi tuli. Emme kuitenkaan saaneet parempia selityksiä, mikä työssämme oli niin pahasti mennyt pieleen. Jotenkin ärsyttävää saada vain numero, eikä mitään perusteluja asialle. No, nyt sitten jännitän todella paljon ensiviikolla palautettavaa psykologian esseetä. Saadaanko siitäkin nyt huomattavasti huonompi numero, kuin mitä kuvittelen ja toivon. Myös englannin portfolio tuli vihdoin ja viimein palautettua tämän viikon aikana, ja siitä odotankin jo numeroa oikein innolla.

Edessä olisi enää kolme koulupäivää ja keskiviikkona päästäänkin ansaitun loman pariin, joka tulee kestämään reilut kaksi viikkoa! Ensiviikolla minun tulisi hakea muutamat varaamani oppikirjat kirjastosta, sillä seuraava tentti onkin jälleen jo kuukauden päästä. Lomalla tulisinkin sitten saada nämä pari kirjaa luettua melkeinpä kokonaan, jotta jää aikaa myös tenttiin kertaamiselle. Jouluaattoonkaan ei ole enää kuin viikko aikaa, joten edes jotain pieniä lahjoja tulisi varmasti käydä hakemassa. Harkitsen, että pitäisikö minun ostaa jotain kivaa itsellenikin joulun kunniaksi, mutta en oikeastaan tarvitse mitään tällä hetkellä. Tai sitten voisin ajatella, että ostamanai The Walking Dead -sarjan uusi tuotantokausi voisi olla joululahjani. Onneksi nyt alkaa loma ja toivon mukaan kerkeän hyvällä omatunnolla vain katsomaan tuon tuottarin läpi! Jos sinä sinulla on samat aikeet ja haluat ostaa jotain pientä itsellesi, niin nyt tarjolla olisi -20% FIWINTER alekoodi iDeal Of Sweden verkkokauppaa. Ihanaa viimeistä viikkoa ennen jouluaattoa!

Mitä odotatte joululta kaikkein eniten? Entä, jännittääkö teitä jo lähenevä joulu ja jos haluatte kertoa, niin mitä perinteitä teidän jouluunne kuuluu?