Tentistä puhuminen saa minut sanattomaksi tai vaihtoehtoisesti vaihtamaan aihetta johonkin toiseen. Tuntuu, että jopa kylmät väreet juoksevat selkääni pitkin aina, kun alan miettimään tulevaa tenttiä. Minua jännittää aivan suunnattoman paljon ja en edes tiedä, mitä tulevalta tentiltä tulisi odottaa. Stressin lievitykseksi kävin nappaamassa kirjakaupasta itselleni uudet pastellin väriset yliviivaustussit. Nämä ovat vain yksinkertaisuudessaan jotain aivan käsittämättömän upeaa. Tuntuu, että mieli oikein lepää kun näiden kanssa pääsee työskentelemään. Ehkä tämä voidaan nyt kuitenkin laskea positiiviseksi jännitykseksi!

Minulla on siis ensiviikon maanantaina, eli tasan viikon päästä, elämäni ensimmäinen yliopiston tentti. Kyseessä on kehityspsykologian koe, joka on aiheena itselleni todella tuttu ja itselleni myös yksi helpoimmista asioista psykologiassa. Kuitenkaan kehityspsykologia ei ole juuri se psykologian osa-alue, jota haluaisin tutkia enemmänkin, joten lukeminen ei aina ole ollut kovin mielekästä tässä viimeisen kuukauden aikana. Olen kuitenkin saanut kaikki materiaalit jo kertaalleen luettua ja tällä viikolla suunnitelmanani olisi lukea ja kerrata yksi kappale päivässä. Toivottavasti jaksan panostaa vielä oikein tiukkaan tahtiin tämän viikon ajan, jotta tenttiin voisi sitten mennä hyvillä mielillä.

Jos kykenen vielä tämän viikon pitämään yllä tätä kovaa lukutahtia, saisin olla itsestäni oikein ylpeä. Eniten kuitenkin odotan, että kyseinen tentti olisi jo ohi ja näkisin edes hieman osviittaa siihen, millaisia tentit tulevat olemaan. Odotan myös innolla, että näen sen, mihin asti tämä kova työn määrä riittää. Vai olenko lukenut aivan liian vähän ja kuvitellut osaavani kaiken. Myös odotukseni ovat aivan suunnattoman korkealla, joten toivon, että pääsisin tentistä läpi edes suhteellisen hyvällä arvosanalla. Jos tämä ensimmäinen tentti antaa hyvän pohjan, uskon sen lisäävän motivaatiota tulevia tenttejä ajatellen. Toivon kuitenkin, että osaan huonon arvosanan tullessa olla itselleni armollinen, sekä jaksaa yrittää paremmin seuraavalla kerralla.

Kyllä! Vajaan viikon päästä minulla on syntymäpäivä ja täytän yhdeksäntoista. Sitten en ole enää luokkani ainoa kahdeksantoista vuotias, vaan pääsen muiden joukkoon. Ei sillä, ettäkö ikäni häiritsisi ketään tai edes itseäni, mutta jotenkin tuntuu, että ihan vain se yksi päivä voisi muuttaa asioita niin paljon. En tiedä miksi niin edes olisi. Yhdeksäntoista tuntuu myös jotenkin niin turhalta iältä ja toivoisin, että täyttäisin jo pyöreitä. Eihän siihenkään ole enää kuin vuosi aikaa ja sekin tulee varmaan nopeammin kuin mitä kerkeän edes ymmärtämään. Mutta yleisesti tämä kulunut vuosi oli kyllä jotain niin käsittämättömän upeaa. Olen kokenut ja tehnyt niin paljon upeita asioita, ja ennen kaikkea olen tavannut aivan ihastuttavia ihmisiä. Toivottavasti tuleva vuosi, ennen kaksikymppisiä, tulisi olemaan myös yhtä huikea. Näistä kuluneen vuoden tapahtumista voisinkin puhua enemmän ensiviikolla!

Tähän viikkoon palatakseni, voin sanoa, että kyllä tämäkin viikko on mennyt jälleen niin hujauksessa, etten edes muista, mitä kaikkea tähän viikkoon kuuluikaan. Ainoa asia minkä muistan on se, että Turun kauppatorin bussipysäkit sekä osa bussireiteistä muuttuu ensiviikolla ja se aiheuttaa päänvaivaa jo nyt. Minun tulee aikatauluttaa koulumatkani uudelleen sekä löytää uudet pysäkit. Toivottavasti siitäkin selvitään! Jos kalenteriltani kysyttäisiin,  niin tämä viikko olisi mennyt pelkkien kouluhommien parissa. Olen kirjoitellut esseitä sekä suunnitellut englannin puheen, josta voisi kirjoittaa jopa kokonaisen postauksen! Yksinkertaisuudessaan englanniksi puhuminen luokan edessä on itselleni ylitsepääsemätön idea ja edes ajatus sellaisesta ahdistaa aivan suunnattoman paljon. Aivan ihanan ryhmän ansiosta uskalsin kuitenkin sen pitää. Tein myös esitelmän kasvatustieteen tunnille yhdessä erään ihanan luokkalaiseni kanssa. Tämän esitelmän esittämistä odotankin oikein innolla!

Nyt kun on jo kuukausi opintoja onnistuneesti takana ja olen saanut opistosta paljon paremman kuvan, kuin mitä uskalsin ennen opintoja edes toivoa. Suurin kiitos kuuluukin aivan mahtavalle ryhmälle, jonka olemme saaneet aikaan! Olen siis Turun yliopiston avoimen puolen opiskelija ja suoritan tulevana lukuvuotena TK-opistolla sekä psykologian että kasvatustieteen perusopinnot. Mukaan mahtuu myös englannin ja suomenkielen kursseja, mutta niistä en osaa sanoa vielä sen enempää, sillä ne eivät ole vielä alkaneet. Tulevaan vuoteen mahtuu myös kaikkea muuta mielenkiintoista, jota opisto meille järjestää. Ensivuoden puolella pääsemme ottamaan osaa esimerkiksi stressin hallinta -kurssille sekä pääsemme työskentelemään maahanmuuttajien kanssa. Meille on järjestetty myös monenlaisia mielenkiintoisia ohjelmia, kuten aikaisemmin mainitsemani yliopiston vierailu sekä tämä Linjatäräys.

Opettajat tulivat nopeasti tutuiksi ja jokaisen opettajan omat tavat ja tyylit pyörittää tuntia eivät tunnu enää niin erikoisille, kuin mitä aluksi. Myös monia ongelmia Nettiopsun sekä Moodlen kanssa on vihdoin saatu setvittyä, joten olemme päässeet kunnolla vauhtiin. Ensimmäiset viikot menivät opistolla hieman omaa paikkaa etsien, mutta kaikkien ryhmäläisten kanssa oli kuitenkin erittäin helppoa tulla toimeen. Tätä ongelmaa varten onkin kehitetty Linjatäräys, joka meillä oli tuossa viime viikolla. Linjatäräys saattaa olla tuttu niille, jotka ovat opiskelleen TK-opistossa. Kyseessä on kuitenkin tällainen lyhkäinen tapahtuma opistolaisille, jossa ryhmät esittäytyvät toisilleen. Jokainen ryhmä loi pienen lyhyen esityksen, joka sitten esitettiin muille opitolaisille. Näin me opistolaiset saadaan edes hieman kiinni siitä, keitä opiskelee rinnakkaisissa luokissa ja mitä he tekevät. Yhteisen ohjelman suunnittelu oli kyllä oikein hauskaa! 

Tämä tuleva lukuvuosi opistolla kuulostaa aivan huikealle! Enää ei tarvitse kuin hoitaa omat hommansa koulun osalta ja antaa virran viedä.