Miten ihminen osaakaan olla tarpeen tullen niin pessimistinen? Sain nimittäin käsiini kirjaimellisesti mustaa valkoisella, ja vielä kaiken lisäksi kaikilta asiaan liittyviltä tahoilta myönteisen vastauksen. Homma on hoidossa. Kaikki hyvin. Onnea matkaan. Siltikään en voi uskoa tätä todeksi. Yksi välivuoteni suunnitelmista, jonka tiesin antavan minulle voimaa jatkaa ja myös jaksaa kaikista haasteista läpi, on nyt toteutunut. Mutta siltikään en kykene iloitsemaan tai oikeastaan edes luottamaan siihen, että tämä voisi oikeasti kääntyä niin hyväksi asiaksi, miltä se nyt vaikuttaa olevan. Tuijottaessani käsissäni olevaa paperia voin nähdä, kuinka suunnitelmani ovat käymässä toteen, mutta silti uskallan väittää, että jotain tulee vielä kaatamaan tämän koko suunnitelman. Hassua, eikö. Onnen aiheita riittää, mutta päätän olla pettynyt ja surullinen, sillä salaa sisimmässäni ymmärrän sen, että asiat voisivat olla vielä paremmin. En elä unelmaani niin kuin olisin toivonut viimeistään tässä kohtaa elämää jo tekevän. Mutta plan b vaikuttaa nyt kuitenkin toteutuvan, eikä se kaikkein pahin painajainen heitteille jäämisestä. Miksi tunnen näin vaikeita tunteita, vaikka kaikki kääntyi lopulta parhain päin. Olisiko samaistujia?

No mutta, voisimme siirtyä jälleen näistä hieman ankeista ajatuksista aivan toisenlaisiin mietteisiin. Eilinen oli nimittäin täynnä suuria onnen ja menestymisen hetkiä! Alan ehkä pikkuhiljaa luottamaan siihen, että asiat kääntyvät vielä parhain päin vaikka aina joka toinen päivä tuntuu, että kaikki kaatuu jälleen niskaan. Pian voin onneksi myöntää, että näitä hyviä ja huonoja päiviä alkaa olemaan ainakin yhtä paljon, eikä synkistely vie kaikkea aikaa. Mukaan mahtuu myös oikein rutkasti niitä hyviäkin hetkiä. Yksi näistä asioita, joka on tehnyt minut iloiseksi tässä viimeisen viikon aikana on se, että olen muutamina aamuina ottanut itseäni niskasta kiinni ja pyöräillyt kirpparille siistimään pöytäämme. Myynti ei ole ollut niin hyvää mitä olin salaa toivonut, joten kävimme keskiviikkona lykkäämässä pöytämme kaikki tuotteet puoleen hintaan. Nyt olisi siis aivan naurettavan halvalla myynnissä koruja, puhelimen kuoria, vaatteita, korkokenkiä ja kodin sisustusjuttuja. Mikä mahtavinta, olen löytänyt noilta reissuilta matkaani mukaan muutamia ihania juttuja halpaan hintaan! Tuntuu niin helpottavalle päästä itse eroon ylimääräisestä roinasta ja saada hyvällä omatunnolla ostaa tilalle jotain uutta ja tarpeellista.

Vuosi sitten, olin niin maani myyneenä äitini kanssa kävelemässä helteisessä Turun keskustassa. En edes muista, mikä oli päivän tavoite, tai miksi äitini oli täällä. Muistan sen, että olin niin vihainen, pettynyt ja vailla pohjaa elämälleni. En tiennyt mistä ottaisin kiinni tai miten pystyisin kannattelemaan itseäni pinnan päällä. Sain nimittäin tasan vuosi sitten sähköpostia, etten saanut paikkaa välivuoden ajaksi Turun Kristillisestä opistosta, jotta olisin päässyt aloittamaan psykologian perusopinnot. Olin niin hajalla. Viimeinen toivon kipinä alkavasta vuodesta oli viety pois naamani edestä. Olin nimittäin täysin varma, että tulisin saamaan paikkani opistolta, sillä olihan minulla niin järjettömästi opiskelumotivaatiota ja ehdottomasti ihan käsittämättömät määrät innostusta psykologian opintoihin. En voinut uskoa sitä, etten muka saanut paikkaa opistosta. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, olisiko se ollut heti seuraavana aamuna, kun sain viestin opistolta, että joku oli peruuttanut paikkansa ja minut voitaisiin ottaa sisään. Siitä seuraavana päivänä minulle selvisikin, että olin ollut varasijalla yksi. YKSI. Maailmani olisi kaatunut tähän tietoon, jos en olisi päässytkään opistolle. 

Noista vuoden takaisista fiiliksistä ollaan päästy niin huimasti eteenpäin. Tänä vuonna olen entistä kovemmalla innostuksella siirtymässä jälleen kohti avoimen yliopiston opintoja, tällä kertaa psykologian aineopintojen pariin! Toivon koko sydämestäni, että tulisin mahtumaan noille kursseille, jos aineopinnoissa sattuisi olemaan kiintiöt mukaan mahtuvia opiskelijoita ajatellen. Täytyy vain toivoa, ettei netti kaadu samalla sekunilla kun yritän ilmottautua mukaan kursseille tai jotain muuta hauskaa. Tarvitsen niin kovin paikkani noilta kursseilta, jotta tiedän, että tulevastakin välivuodesta saadaan oikeasti jotain irti psykologian opintoja ajatelle. Olisin jälleen yhden askeleen lähempänä unelmiani. Olen myös alkanut jännittämään mahdollisia valmennuskursseja. Tulisikohan sellaiseenkin jostain löytää rahat ja aika. Tai ylipäätään mahtua osallistumaan mukaan. Mitä sitten, jos päätänkin lähteä sellaiseen enkä hyödykään siitä toivotulla tavalla. Tai mikä inhottavinta, en niidenkään kurssien lisäksi pääsisi tulevana keväänä sisälle yliopistoon. Kamalasti murheita ja huolenaiheita. Ja samalla mietittyttää YO-kirjoitukset. Tulisiko niitäkin nyt lähteä korottamaan tulevana keväänä. Huhhuh. 

Onko tiellä kokemuksia joistain valmennuskursseista? Ovatko ne hintansa arvoisia? Ja rutkasti onnea uusille Turun Kristillisen opiston Kasveille, eli psykologian ja kasvatustieteen linjan opiskelijoille!

Eilistä turhanpäiväistä ärsyyntymistä lukuunottamatta, viime viikko sujui erityisen hyvissä fiiliksissä ystävien kesken. Kerkesin näkemään loppuviikosta monia pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa ei ole tullut hetkeen pidettyä yhteyttä niin paljon, kuin olisi tarvinnut. Kerkesin myös tapaamaan erästä opistolaista ystävääni, kenen kanssa emme myöskään olleet nähneet pitkään aikaan. Tuntui niin hyvältä päästä vaihtamaan kuulumisia ja kyetä oikein kasvotusten toivottamaan toiselle oikein rutkasti onnea, sillä tämä upea ystäväni lunasti paikkansa yliopistosta! Aivan mahtavaa, että kykenen vihdoin iloitsemaan täydellä sydämellä toisten menestyksestä. Siihen en aikaisempina vuosina ole kyennyt. Olen ylpeä itsestäni opittuani ymmärtämään, ettei toisten onni ole minulta pois. Ehkä tämä olisi nyt merkki siitä, että ensi vuonna voisin onnitella itseäni lunastetusta opiskelupaikasta. Saa nähdä. Olen kuitenkin nyt hyvillä mielin jatkamassa matkaani kohti alkavaa välivuotta ja onnistunut jo suunnittelemaan, mitä voisin tulevan vuoden aikana tehdä. Saa nähdä kuinka paljon kasvan jälleen tulevan vuoden aikana, sillä viimevuosikin kasvatti minua enemmän kuin mitä olisin edes voinut uskoa. 

Ystävien tapaamisen lisäksi, on tuntunut oikein hyvälle, että varaamamme kirpputoripöytä on pitänyt minua kiireisenä, sillä kyseistä pöytää on tullut siivottua lähes päivittäin. Olen jopa hämmentynyt siitä, miten suuren sotkun ihmiset voivat saada aikaan toisten kirpputoripöytiä tutkiessaan. Tosin se on kyllä ihan ymmärrettävää, ettei tällaista osaa ottaa huomioon, varsinkaan, jos ei ole itse ikinä ollut myyjän roolissa. Jo näin muutaman päivän aikana, pöydästämme on kerennyt katoamaan tavaraa kirpputorin syövereihin tai luvattomasti jonkun taskun kautta omille teilleen, mutta toisaalta se oli odotettavissa, eikä siitä voi syyttää ketään. Tärkeintä on vain se, että pääsemme eroon ylimääräisistä tavaroista, jotka olisivat kuitenkin loppujenlopuksi päätyneet kaatopaikalle tai lahjoituksena joillekin niitä tarvitseville henkilöille. Tavaraa on silti vielä ihan hirmuisesti myytävänä ja saanee nähdä, menevätkö tavarat kaupaksi, vai tuleeko meidän ottaa jokin pöytä vielä pidemmäksi aikaa. 

Ihanaa päästä ylimääräisestä tavarasta eroon ja saada tilalle jotain uutta ja ihanaa. Beethoven pääsi vaihtokauppana kirpputorilta meidän kotiimme, muutamien tavaroiden lähtiessä uusien asukkaiden luokse!