Nyt kun on jo kuukausi opintoja onnistuneesti takana ja olen saanut opistosta paljon paremman kuvan, kuin mitä uskalsin ennen opintoja edes toivoa. Suurin kiitos kuuluukin aivan mahtavalle ryhmälle, jonka olemme saaneet aikaan! Olen siis Turun yliopiston avoimen puolen opiskelija ja suoritan tulevana lukuvuotena TK-opistolla sekä psykologian että kasvatustieteen perusopinnot. Mukaan mahtuu myös englannin ja suomenkielen kursseja, mutta niistä en osaa sanoa vielä sen enempää, sillä ne eivät ole vielä alkaneet. Tulevaan vuoteen mahtuu myös kaikkea muuta mielenkiintoista, jota opisto meille järjestää. Ensivuoden puolella pääsemme ottamaan osaa esimerkiksi stressin hallinta -kurssille sekä pääsemme työskentelemään maahanmuuttajien kanssa. Meille on järjestetty myös monenlaisia mielenkiintoisia ohjelmia, kuten aikaisemmin mainitsemani yliopiston vierailu sekä tämä Linjatäräys.

Opettajat tulivat nopeasti tutuiksi ja jokaisen opettajan omat tavat ja tyylit pyörittää tuntia eivät tunnu enää niin erikoisille, kuin mitä aluksi. Myös monia ongelmia Nettiopsun sekä Moodlen kanssa on vihdoin saatu setvittyä, joten olemme päässeet kunnolla vauhtiin. Ensimmäiset viikot menivät opistolla hieman omaa paikkaa etsien, mutta kaikkien ryhmäläisten kanssa oli kuitenkin erittäin helppoa tulla toimeen. Tätä ongelmaa varten onkin kehitetty Linjatäräys, joka meillä oli tuossa viime viikolla. Linjatäräys saattaa olla tuttu niille, jotka ovat opiskelleen TK-opistossa. Kyseessä on kuitenkin tällainen lyhkäinen tapahtuma opistolaisille, jossa ryhmät esittäytyvät toisilleen. Jokainen ryhmä loi pienen lyhyen esityksen, joka sitten esitettiin muille opitolaisille. Näin me opistolaiset saadaan edes hieman kiinni siitä, keitä opiskelee rinnakkaisissa luokissa ja mitä he tekevät. Yhteisen ohjelman suunnittelu oli kyllä oikein hauskaa! 

Tämä tuleva lukuvuosi opistolla kuulostaa aivan huikealle! Enää ei tarvitse kuin hoitaa omat hommansa koulun osalta ja antaa virran viedä. 

Tämä saattaa olla jälleen se päivä, kun seinät uhkaavat kaatua päälle, mutta olen onnistunut pitämään niitä kasassa. En ole kaatunut niiden mukana vaan olen nostanut niitä suoremmiksi kuin mitä ne ovat koskaan olleet. Kasa luettavia materiaaleja seisoo edessäni, katoen syvälle silmiini. Tuntuu siltä, että jos en saa näitä luettua erittäin nopeaan tahtiin, en tule saavuttamaan elämässäni mitään. Opinnot tuntuvat tällä hetkellä olevan se seiniä pystyssä pitävä voima, mutta tarpeen tullen myös se järkyttävä tuulenvire, joka voi hajottaa kaiken. Hajottaa kaiken niin pieniksi palasiksi, ettei ihmemieskään pysty niitä enää kasaamaan kokoon. Olen kuin taikaiskusta onnistunut nappaamaan noita edessäni tuijottavia materiaaleja jo kuukauden ajan päivittäin ja saanen olla siitä ylpeä. Ne eivät tunnu ahdistavilta. Olen oppinut suhtautumaan niihin voimavarana enkä musertavana uhkana. Mutta miten pitkään tämä uskomaton motivaatio ja tahti opiskelluun onkaan kestänyt. Vieläkö se jatkuu? 

Jos elämä tuntuu kantavan opiskeluiden kannalta. Olet saavuttanut itsellesi asettamia etappeja ja mahdollisesti kulkemassa hyvää vauhtia kohti päämäärääsi, niin miten muu elämäsi on kantanut. Sujuuko kotona yhtä hyvin, kuin mitä tämän kaiken kiireen keskellä on koskaan sujunutkaan. Onnistuuko suhteen pitäminen kasassa vielä sen jälkeen, kun kannattelet omaa elämääsi juostessasi suurimpien haaveidesi ja etappiesi perässä. Vai oletko onnistunut unohtamaan kaiken muun, miettiessäsi vain itseäsi. Onko kenties käynyt niin upeasti, että läheisesi ovat juosseet tätä pitkää maratonia rinta rinnan kanssasi. Kannustaen ja tukien. Mitä sitten, jos kaikki voimat ovat menneet itsensä kannatteluun ja kaikki muu unohtuu. Onko se itsekyyttää vai vain jotain käsittämätöntä voimaa pitää itseään pinnalla. Kaikki matkan varrella olleet esteet eivät estä sitä, ettetkö vielä jonain päivänä voisi saavuttaa sitä jotain, mitä haluat. Ne ovat välttämättömiä, jotta päämäärän saavuttaminen pysyisi mielenkiintoisena. Jos kaikki olisi mahdollista aivan heti ja nyt ilman sitä matkaa, eihän mikään olisi enää arvostettavaa.

Vaikka välillä tuntuisi siltä, että kiire ja ne lukuisat välietapit ennen päämäärän saavuttamista tuntuisivat syövän sinua elävältä, muista kuitenkin se, että tämä on kaikkea sitä, mitä olet ikinä uskaltanut toivoa. Sisälläsi palava suuri voima on se, joka sinua johtaa eteenpäin ja saavuttaessasi vuoren huipun, voit hymyillä ja katsoa sitä matkaa. Voit myös halutessasi juosta vuoren rinnettä takaisin alas, jos huipulla olo alkaa ahdistamaan. Ennen tätä takaisin turvaan juoksemista, olisi aika nostaa katse omista varpaista ylöspäin. Katsele ympärillesi. Katsele niitä ihmisiä, jotka ovat päätyneet samaan paikkaan kuin sinä. Jokainen kuitenkin omaa polkuaan pitkin. Toiset onnessaan siitä, miten upean matkan he ovat kulkeneet, toiset pettyneitä tavoistaan, joilla he sinne pääsivät. Oletko sinä onnistunut tekemään matkastasi ikimuistoisen, vai unohtuiko kaikki hyvä ympäriltäsi tuijottaessa vuoren huippua. Tai oletko edes päässyt sinne, minne aina toivot pääseväsi?

Oletteko te koskaan kirjoittaneet kirjettänne itsellenne? On jännää myöhemmin huomata, menivätkö asiat niin kuin toivoit. Mihin elämä meitä kantaa. 

Koulumatkoihin minulla menee nykyään noin tunti yhteen suuntaan. Olen siis yleensä ollut kotona neljän aikoihin, mutta silti tuntuu siltä, että päivät vain katoavat johonkin. Ja niin kuin huomaatte, lukujärjestyksemme näyttää aivan ihastuttavalle. Yhdeksän aamuja löytyy oikeastaan jokaiselta viikolta, eivätkä päivät ole ainakaan vielä liian pitkiä. Tällaiset keskimäärin kuuden tai seitsemän tunnin koulupäivät menevät oikein hyvin. Tulevaisuudessa meillä on kuitenkin tulossa vastaan jopa 12 tunnin koulupäiviä, sillä meillä alkaa iltaluennot. Kyseisiin päiviin mahtuu toki muutaman tunnin ''hyppytunti'', mutta sillä välillä ei välttämättä kerkeä käymään edes kotona. Saa nähdä, miten niistä päivistä sitten selviää. 

Nyt on siis kolme viikkoa opiskelua takana ja opiskelun tahtiin ollaan päästy oikein mukavasti mukaan! Kaikkea jännää on luvassa, joten ei muuta kuin innolla eteenpäin.

(Osan kuvista tarjoaa Pixabay)