Ei ole kauaakaan, kun haaveilin siitä, että pääsisin jatkamaan opintojani ja jotenkin kokea kulkevani eteenpäin elämässä. No, muutama viikko sitten pääsin tämän kauan haaveillun niin sanotun arjen pariin ja pääsin aloittamaan avoimen opinnot. Ja kuinka ollakaan, se haaveiltu arki ilmeistyi yhtä ihanan kamalana kuin mitä olin pelännyt. Olen jo aikaisemmin sanonut, etten ole sellainen henkilö, joka kykenisi työskentelemään samalla kun yrittää suorittaa opintoja eteenpäin. Ja vaikka en tällä hetkellä istukaan koulun penkeillä tai luentosalien riveissä, kiirettä pukkaa aivan liikaa ja stressitasot ovat korkealla jatkuvalla syötöllä. Edessäni ei ole kuin arkipäivien kuusituntiset työvuorot ihanassa työpaikassa, joka ei sinäällään vie voimia tai kuormita olemistani. Kuitenkin se ettei vapaa-aikaa jää oikeastaan millekään muulle kuin opiskelulle, onnistuu kyllä kuluttamaan suurella otteella. Juostuani kotiin työpäivän jälkeen, olisi edessä pikaiset siivoamiset ja ruuanlaitot. Heti näiden jälkeen tulisikin istua alas lukemaan kiireen vilkkaa aivan järkyttäviä määriä koulujuttuja, tehdä muistiinpanoja ja vielä yrittää oppia jotain. Se jos jokin, ei ole helppoa.
Tahdilla tentti kuukaudessa ja siinä rinnalla töissä käymistä on kyllä jotain, mitä toivon etten joutuisi kokemaan uudelleen tämän työkokeilun jälkeen. Tätä kyllä jaksaa vielä nämä muutamat kuukaudet mitä minulla on edessä, mutta voin sanoa, että tämän jälkeen olo saattaa kyllä olla kaikkensa antanut. Toivon koko sydämestäni, että saisin silti tenteistä edes siedettäviä arvosanoja, sillä uusintoihin lähtemiseen ei ole nyt voimia, toisten tenttien painaessa jo päälle. Uskonkin, että tulen nauttimaan loppuvuodesta täysin siemauksin, sillä pääsen nauttimaan opiskeluista ainakin toistaiseksi ilman huolta arkisista työpäivistä. Sitä minä kaipaan. Se on juuri sellainen arki, johon haluan päästä takaisin ja nopeasti. Yliopiston kulkuläpyskä taskussa ja ensimmäinen tentti seuraavalla viikolla saavat minut voimaan jopa pahoin. Jännitys on nimittäin käsin kosketeltavaa. Samaan aikaan, kun kaikki ajatus menee jännittämiseen ja aikatauluista murehtimiseen, ahdistun siitä, etten saa tehdä kaikkia niitä asioita, joita mieli tekisi. Onneksi kasaamani monen tuhannen palan palapeli on onnistunut nielemään sisäänsä suurimman osan ahdistuksesta, ainakin pieneksi hetkeksi lähes jokaisena iltana.
Suurella innostuksella ja ahdistuksella ollaan astumassa seuraavaan viikkoon, sillä edessä olisi minun kaksikymmentävuotis syntymäpäivä, sekä ensimmäinen tentti avoimessa yliopistossa!
