Yleensä ihmiset ovat loman tarpeessa vietettyään pitkiä työpäiviä tai tähdäten jatkuvasti uusiin kokeisiin tai tentteihin. Tuolloin kuullaan usein sanottavan, että kyllä nyt ollaan loman tarpeessa. Minä taas olen tuon ihanan, tavoitteita ja etappeja täynnä olevan arjen kaipuussa. Kaipaan takaisin niihin aikoihin, jolloin odotin seuraavia koepäiviä ja sain kirjoittaa kalenterini täyteen opiskeltavia asioita ja miettiä, mihin ihmeen väliin voisin nyt änkeä ystävieni tapaamisen. Rakastan juuri sellaista arkea, missä suuri kiire ja monet tehtävät on asetettu täydelliseen tasapainoon arjen rauhallisuuden keskelle. Elämäni tuntuu tyhjälle, kun voin ensimmäistä kertaa ikinä saapua työpäivän päätteeksi kotiin ja olla tekemättä mitään. Minulla ei ole uusia läksyjä tai tulevia tenttipäiviä. Minulla ei ole mitään, jota odottaa, muuta kuin seuraavaa aamua ja alkavaa työpäivää. Tuntuu oudolle, mutta toisaalta on myös ihanaa saada välillä hieman hengähtää. Ei tarvitse muuta kuin vain miettiä, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä, ennen kuin on uusi päivä ja aika astua työpaikan ovista sisään. Hetkellisesti tällainen tuntuu ihan hyvälle, mutta ajatus, että tämä kestäisi koko vuoden, saa minut hieman kauhun valtaan.

Samaan aikaan, kun haaveilen avoimen yliopiston opintojen aloittamisesta, olen myös innoissani siitä, että saan vielä muutaman kuukauden nauttia näistä hetkistä, kun päähän ei tarvitse jatkuvasti yrittää siirtää lisää informaatiota. Tämä tuntuu aika ristiriitaiselta. Uskon kuitenkin, että tämä ahdistus siitä, ettei kalenteri ole enää pullollaan tekemättömistä tehtävistä johtuu ainoastaan vain siitä, etten ole koskaan kokenut muunlaista arkea. Olen aina ollut opiskelemassa ja odottanut alkavaa syksyä, jolloin pääsen takaisin koulun penkeille. Sellaista on ollut arkeni viimeiset kolmetoista vuotta. Eihän ketään voi syyttää siitä, jos pitkään jatkunut ja tärkeä asia elämässäsi saa käännöksen johonkin aivan toiseen suuntaan ja tämä saa henkilön ahdistumaan. Vielä erikoisempaa olisi se, jos tämä ei tuntuisi mitenkään erikoiselle. Onneksi tälle viikolle löytyy paljon ohjelmaa töiden jälkeen, joten saan hetkellisesti pala tähän täysinäisen kalenterin tuomaan fiilikseen! Luvassa on shoppailureissuja, kahvihetkiä sekä ennen kaikkea rentouttava viikonloppu upeine suunnitelmineen. 

Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille! Millaisilla fiiliksillä te olette astumassa alkavaan syksyyn? 

Eilen tuli järjestettyä pikainen visiitti vanhempieni luokse Saloon. Äitini laittoi tuttuun tapaan hiukseni jälleen uuteen upeaan loistoon ja isäni tarkasti auton ajokunnon heittäen renkaisiin lisää ilmaa. Paljon naurua ja hymyjen vaihtoja saatiin aikaan jakaessani kertomuksia päiväkodissa työskentelystä. Oli ihanaa päästä jakamaan kaikki ne ihanat ja myös aivan kamalat muistot tämän viikon työpäiviltä, sillä tämä viikko oli kunnon vuoristorataa niiden osalta. Minut siirrettiin äkillisesti päiväkodin sisällä toiseen ryhmään, jonka henkilökunta osottautui aivan kamalaksi. Minua kohdeltiin todella huonosti, esimerkiksi kieltämällä vessassa käynnit sekä ruokailu kyseiseltä päivältä. Minua käskettiin tekemään monia asioita, vaikka sanoin aivan suoraan, etten koskaan ole sellaista tehnyt ja kaipaisin apua. Sain vastaukseksi nauruja ja silmien pyöräytyksiä. Peloista huolimatta, uskalsin valittaa asiasta heti seuraavana päivänä. Valitukseni kuultiin erittäin äkkiä ja aivan ihana sekä todella ymmärtäväinen johtaja siirsi minut välittömästi takaisin vanhaan ryhmääni. Olin erittäin häpeissäni saapuessani kertomaan johtajalle, etten voi jäädä kyseiseen ryhmään, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olen ylpeä itsestäni, että ilmoitin asiasta aivan heti. Ei kenenkään kuulu lähteä työpaikalta kyyneleet vierien pitkin poskia, saatika miettiä aamulla muutamaan otteeseen, soittaisiko pomolle ettei ole enää koskaan tulossa takaisin kyseiseen työpaikkaan.

Voin sanoa, että ne muutamat päivät siinä ryhmässä saivat minut miettimään, lopetanko työkokeilun heti vai vasta työpäivän jälkeen. Onneksi minut voitiin siirtää pois sieltä ja saan jatkaa päiväkodissa oloa, toivottavasti paremmalla menestyksellä koko työkokeilun ajan. Voin kuvitella, ettei tällainen yhtäkkinen siirto olisi ollut ollenkaan näin helppoa, jos olisin yhtenä työntekijänä enkä vain ylimääräisenä apuna. Nuo päivät saivat minut hieman pelokkaaksi siitä, että jokin niin upea kokemus voi saada aivan älyttömän suuren käännöksen ihan vain työporukan takia. On todella inhottavaa ajatella, että jotku ihmiset saattavat työskennellä unelma-ammattinsa parissa, mutta joutuvat jopa lopettamaan työt, jos kohdalle osuu esimerkiksi näin huonosti kohteleva työporukka. Mutta onneksi voin nyt yhtä kokemusta rikkaampana sanoa, ettei kenenkään kuulu kokea omalla työpaikallaan niin hirveitä fiiliksiä, kuin mitä itsekin jouduin kokemaan. Asiat kannattaa ottaa puheeksi pikimmiten, jotta niihin voidaan puuttua nopeasti, eikä mitään suurempaa vahinkoa saada aikaan. 

Edessä olisi vielä reilut kaksi kuukautta työkokeilua kyseisessä päiväkodissa ja toivottavasti loppu aika sujuu ilman tällaisia ikäviä yllätyksiä. 

Sadekuuroja. Niitä on riittänyt, ja niitä tulee myös riittämään. En kuitenkaan valita, sillä kesän kuumuus ja ne kammottavat hellejaksot veivät kyllä kaiken myönteisen fiiliksen lämpimistä päivistä ja voin sanoa, ettei niitä päiviä tule ikävä. Ainakaan hetkeen. Olen siis valtavan onnellinen tämän hetkisistä sateista ja viileistä päivistä. Edes kenkien natiseminen läpimäriksi kastumisesta ei haittaa minua tallustaessani kaupungille ja takaisin kotiin. Olen vain onnellinen siitä, ettei minulla ole kuuma. Hauskaa, eikö. Yhtenä päivänä ihan oikeasti juoksentelin sukat märkänä ja hymy korvissa pitkin Turun katuja nauttien tästä kaikesta. En ole lähellekään sellainen ihminen, jonka mielestä kesä on vuoden parasta aikaa. Mielestäni se ei todellakaan ole! Rakastan arjen kankeutta ja pelkistettyjä rutiineja, jotka tuppaavat unohtumaan kaikilta kesän vilskeessä. Ja ennen kaikkea rakastan niissä  tutuissa kaavoissa pysymisestä. Ja vihaan sitä, kun elämällä ei ole suuntaa ja kaikki vain juoksevat kännispäissään festareista toiselle tai löytävät itsensä toiselta puolelta Suomea menetettyään muistinsa viimeyönä. Sellainen on minun näkemykseni kesästä, joten kyllä, syksy ja kevät ovat parhaita vuodenaikoja. Ei ole kylmä eikä kuuma, vaan juuri sopiva. 

Näillä ihanilla ajatuksilla voidaankin lähteä hymyissä suin kohti alkavaa viikkoa ja sateisia kelejä!