Pakko paljastaa, että nyt on tullut herkuteltua kyllä aivan liikaa. Jopa itseä jo vaivaa, miten paljon olemme syöneet herkkuja kuluneen viikon mittaan. Kävimme esimerkiksi Syö Turku! -kampanjan tiimoilta vetämässä herkulliset hampurilaisannokset läheisessä ruokapaikassa. Tämän lisäksi, olemme tilanneet ruokaa kotiin vaikean viikon takia, joka on vienyt voimani ihan nollille. En ole jaksanut välittää siitä mitä suuhuni laitan, saatika käydä kaupassa ostamassa ruokaa ja vielä keksiä mitä ruokaa seuraavaksi kokkaisi. Viikonlopuksi olin suunnitellut kaikenlaista, jotta saan ajatukseni pois kuluneesta työviikosta, joka on osoittaunut kaikkine puolineen erittäin ristiriitaiseksi. Viikonloppu lähtikin sitten käyntiin pikaisella Saloreissulla ja hiustenvärjäyksellä, sekä sen kunniaksi erään Salolaisen ruokapaikan antimilla. Olenkin tällä naureskellut, että seuraavan kerran herkutellaan vasta joulupöydän äärellä, sillä nyt on vedetty herkkuja koko loppuvuoden edestä. Seuraavaan viikkoon voidaankin astua täydellä vatsalla, levänneellä mielellä ja lomaa odottavilla fiiliksillä. Minulla on edessäni enää kolme viikkoa kyseistä työkokeilua ja pohdin kovaa tahtia, haluanko jatkaa aikaani töiden parissa. 

Jännää ajatella, että vielä hetki sitten haaveilin siitä, että jospa minua pyydettäisiin jäämään pidemmäksi aikaa heidän keskuuteensa, sillä olen viihtynyt todella hyvin. Ja ilmeisesti hekin ovat sen nähneet, tai sitten äänetön pyyntöni on tullut kuulluksi. Valinta ei kutienkaan ollut niin helppo, mitä olisin mielessäni kuvitellut, sillä viime viikko osottautui niin haasteelliseksi. Yritän vain päästä unohtamaan tämän viikon ajatukset ja miettiä niitä muita kuukausia, jolloin kaikki on ollut oikein mahtavaa ja olen saanut mennä ja lähteä töistä mahtavilla fiiliksillä, täynnä uusia upeita kokemuksia. Tämän viikon inhottavien kokemuksien lisäksi mieltäni painavat kovaa tahtiin kulkevat opintosuunnitelmat. Tämän vuoden loppuun mennessä tulisi keretä suorittamaan vielä kolme tenttiä, ja jos päätän jatkaa töiden parissa, tulee minulle aivan käsittämättömän kova kiire. Kaiken tämän lisäksi, työkokeilussa oleminen ei ole missään mielessä taloudellisesti kannattavaa, joten sekään ei tarjoa minkäänlaista motivaattoria suorittaakseni pidempää kokeilujaksoa. Jos jäisin tuonne ihanaan paikkaan vielä pidemmäksi aikaa, häviäisin paljon kaikkea, enkä saisi muuta, kuin säännölliset aamuherätykset ja uusia kokemuksia. 

Olemme jo onneksi yli puolessa välissä tätä vaikeaa ja kivistä viikkoa. Koko viikko on ollut jostain kumman syystä erittäin raskas, vaikea ja sydäntä puristava. Töissä ollaan juostu kiireenvilkkaa paikasta toiseen, työntekijöitä on kipeänä, eivätkä lapset jaksa kuunnella aikuisten pyyntöjä ja kehotuksia. Olen vahingossa joutunut useampaan otteeseen tilanteisiin, joita en ole kyennyt hoitamaan, sillä minulla ei vain yksinkertaisesti ole vielä kokemusta kaikenlaisista tilanteista ja niissä toimimisesta. Tämä on luonut minulle ihan hirmuisesti paineita siitä, teenkö asioita ollenkaan oikein, vaikka kaikki muut ympärilläni olleista ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä työhöni. Onneksi olen kuitenkin niin upeassa työpaikassa, jossa asiat sanotaan suoraan ja minulle muistetaan mainita myös oikein tekemistäni asioista. Eräs tällaisista tilanteista johti kuitenkin siihen, että lähdin töistä kotiin itkien. Olen nimittäin yksi niistä ihmisistä, jotka eivät pelkää näyttää tunteitaan, myöskään niitä vihan ja surun fiiliksiä. Siispä olen jo suhteellisen moneen otteeseen itkenyt pelkoa ja epätoivoa työpaikalla. Kaikkien nähden. Tiedä sitten, mitä muut työntekijät mahtavat minusta ajatella, mutten vain yksinkertaisesti osaa piilotella vahvoja tunteitani, enkä myöskään häpeä sitä!

Eilisen työpäivän aikana minulta kysyttiin, haluisinko jatkaa työsuhdetta vielä pidempään. Tämän hetkinen sopimukseni loppuu nimittäin tasan kolmen viikon päästä, kuukauden lopussa. Olin erittäin iloinen tästä kysymyksestä, sillä se antoi minulle sellaiseen fiiliksen, että olen osannut tehdä asioita oikein ja minusta pidetään. Toivon ainakin, että kyse on siitä. Aluksi olin aivan varma, että haluan jatkaa tuossa mahtavassa työporukassa, mutta sitten päivä saikin suuren käännöksen. Vastaan tuli taas yksi niistä päivistä, kun mikään ei onnistu. Kaikki kaatuu niskaan. Se sai minut toisiin aatoksiin. Onneksi mitään ei ole vielä lyöty lukkoon ja minulla on ihan hyvin aikaa miettiä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Olen jotenkin odottanut niin kovasti, että tämä työkokeilu loppuu ja saan keskittyä opiskeluun, mutta samaan aikaan olen kuitenkin viihtynyt tuolla töissä. Olen erittäin vaikean valinnan äärellä. Haluanko jatkaa vielä jonkin aikaa töissä vai keskittyä täysipäiväisesti, edes hetkellisesti, pelkästään opintoihin.