Viikot kuluvat aivan järkyttävän nopeaan tahtiin. Tekemistä riittää jokaiselle päivälle ja illalle. Hyvät yöunet ovat tarpeen ja aamulla suunnistetaan jälleen kohti koulun penkkejä. Aina sunnuntaisin sitä tulee tarkasteltua tulevan viikon lukujärjestystä ja laitettua koululaukku valmiiksi alkavalle viikolle. Maanantaisin koulussa jaetaan viikonlopun kuulumiset ja mietitään, kun ei oikein millään jaksaisi viikonlopun jäljiltä palata takaisin koulun rytmiin. Torstaisin ihmetellään yhdessä luokkalaisten kesken, että mihin tämä viikko hävisi, kun huomenna alkaa jo taas viikonloppu. Perjantain tullessa saadaankin ihmetellä, että mitä sitä tekisikään viikonloppuna, kun ei sen tuloa ole edes tajunnut. Näin on käynyt jälleen tämänkin viikon osalta.

Vaikka sainkin viime viikon vain löhöillä kotona lomaviikon parissa, en oikein saanut mitään järkevää aikaiseksi. Lomailin siis oikein huolella, kaikin puolin! Ajattelin, että lomalla minulla olisi hyvin aikaa ottaa hieman kuvia pitkästä aikaa, suunnitella blogipostauksia ja miettiä lukusuunnitelmaa seuraaville kursseille. No, se loma meni siinä sitten löhöillessä, eikä mielessäni käynyt ollenkaan minkään ylimääräisen tekeminen. Nautin vain olostani ja hoidin pakolliset kouluhommat pois alta. Uhrasin reippaasti aikaa vain itselleni ja tein niitä asioita, mitä olin haaveillut jo pidemmän aikaa. Siivosin koko asunnon lattiasta melkein kattoon asti, näin ystäviäni ja kävin useampaan kertaan kiertelemässä kauppoja. Teki kyllä niin hyvää saada tuollainen loma tämän kaiken kiireen keskelle. 

Kaiken tämän aivan sanoinkuvailemattoman upean opiskelun rinnalla, mitä rakastan suunnattomasti, on jotenkin todella kurjaa huomata, miten vähän kerkeän nykyään enää antamaan aikaa kirjoittamiselle ja valokuvaamiselle. Ne ovat itselleni todella tärkeitä ja rakastan ylinpäätään blogin pitämistä. Koitan kuitenkin hyväksyä sen, että koulu menee tällä hetkellä rakkaan harrastukseni edelle, eikä siitä saisi potea huonoa omatuntoa. Tällä ajalla, kun en ole kerennyt kunnolla jakamaan mietteitäni teille, olen kehitellyt monia ideaoita, jotka ovat jo kutakuinkin julkaisu valmiudessa. En vain ole repäissyt mistään itselleni sitä pientä hetkeä, jotta saisin ne lopulliseen malliinsa ja julkaistua. Olisi jo aika saada jonkinlainen rytmi tähän touhuun! 

Toivottavasti se on ihan ymmärrettävää, että joskus asioita täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen, jolloin toisia asioita tippuu listan kärjestä. Kyllä se oikea rytmi vielä löytyy tälle kaikelle!

Kirjoitin tammikuussa sen hetkisistä suurimmista suunnitelmistani. Nyt ollaan päästy siihen hetkeen, että nämä kaikki mainitsemani suunnitelmat joko musertuivat miljooniin palasiin tai saavutettiin ilonkyyneleet silmissä. Tuntuu, että siitä, kun mietin näitä tulevaisuuden suunnitemiani, olisi vasta vähän aikaa. Todellisuudessa siitä on jo melkein vuosi, kun kirjoitin kyseisen postauksen. Hullua, miten nopeasti aika kulkee eteenpäin. Tämäkin vuosi loppuu ihan pian ja koulun osalta kaikki suurimmat asiat on jo onneksi hoidettu pois alta. Voin kyllä myöntää, että elän edelleen täysin suunnitelmien varassa ja kaikki matkalle tulleet esteet ja suunnitelmien muutokset saavat minut oikein ahdistumaan. Tästä piirteestä olisi kiva päästää irti. Ehkä vähitellen opin elämään hetkessä ja nauttimaan siitä, mitä juuri nyt on ympärilläni, ilman että pitäisi jatkuvasti miettiä jo huomista.

Näin alkuun voin sanoa, että kaikista suurin suunnitelmani ei ollut hilkullakaan onnistuakseen ja musertui niihin miljooniin palasiin. Sain onneksi keksittyä erittäin onnistuneen varasuunnitelman. Voisin tällä hetkellä jopa uskaltaa todeta, että tämä äkkiseltään keksitty varasuunnitelma saattaa olla itselleni tällä hetkellä jopa se parempi vaihtoehto. Suurin suunnitelmani oli siis päästä ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen yliopistoon, mutta onnistuin sössimään pääsykokeen niin pahan päiväisesti ettei sisälle pääsy ollut lähelläkään. Enkä olisi sitä ansainnutkaan... Vastaani tuli tämän musertavan tiedon saatuani tieto Turun Kristillisestä opistosta, jossa pääsisi aloittamaan psykologian opinnot. Sinne minä hain, ja pääsinkin! Mukaan mahtuu myös kasvatustieteen sekä kielien opintoja, joten tämä vuosi antaa minulle oivan pohjan tulevia yliopisto-opintoja varten.

Penkkareista ja kirjoituksista tuli selvittyä paremmin kuin mitä uskalsin edes odottaa! Sain myös mieheni kotiin armeijasta, mikä oli aivan ihanaa. Yksi elämäni ihanimmista asioista. Pääsimme aloittamaan yhteisen arjen ja mieheni löysi myös itselleen miltei heti töitä, jotka ovat nyt jo tosin loppuneet. Ja vaikka tuo pääsykokeissa epäonnistuminen musersi minut totaalisesti, oli mieheni kotiin tuleminen parasta ja onnistui kasaamaan minut takaisin kokoon. Ulkomaille emme päässeet lähtemään viime kesän aikana kovasta halusta huolimatta. Jotenkin tuo kesä oli niin tunteiden täyteinen, ettei siihen väliin olisikaan halunnut mitään ulkomaanmatkaa. Näistä epäonnistumisista ollaan nyt henkisesti selvitty ja edessä olisi uusia koitoksia ja toivon mukaan myös onnistumisia. 

Aina kaikki suunnitelmat eivät toteudu niin kuin toivoisi, mutta siitäkin päästään eteenpäin! Haluaisitteko kuulla hieman minun uusista suunnitelmista?

(Osan kuvista tarjoaa Pixabay)