KOLME ASIAA

perjantaina, syyskuuta 30, 2016


3 asiaa, joista pidän...
  • Vaikka hullulle tuntuukin, rakastan aikaisia aamuja. Varsinkin, kun kesäyön hiipuessa, päivän ensimmäiset auringon säteet astuvat sisälle sälekaihtimien välistä. 
  • Mieltäni lämmittää suurenmoisesti syvälliset keskustelut ystävien kanssa. Omien senhetkisien ajatusten jakaminen ja kysymyksiin vastauksien saaminen, on mitä parhainta.
  • Rakkaan kainaloon käpertyminen pitkän ja raskaan koulupäivän jälkeen, on kaikki, mitä voin päiviltäni pyytää.  

3 asiaa, joista en pidä...
  • Epärehellisyys on asia, jota en voi ihmisissä sietää. Äitini on aina sanonut, että kaikki kuuluu aina kertoa niin, kuin asiat oikeasti ovat. 
  • Pettymykset. En vain osaa elää itseni kanssa, jos tunnen, että olen tuottanut pettymyksen itselleni tai rakkaalleni.
  • Itsekkäät ihmiset. Meinaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät jousta asioissa, eivätkä ikinä vaivaudu ajattelemaan, miltä toisesta tuntuu. 

3 asiaa, joita osaan...
  • Matematiikka on yksi minun vahvimmista lahjakkuuksista. Laskupääni ansiosta, olen oppinut tutkimaan numerologiaa, joka on itselleni erittäin kiinnostava osa-alue. 
  • Osaan kannustaa muita, ja myös olla onnellinen heidän puolestaan. En enää käännä katsettani, tai sulje korviani. Osaan nyt kuunnella ja nähdä. Auttaa ja olla iloinen.
  • Osaan rakastaa. Olen ylpeä siitä, miten hyvin äitini on minut kasvattanut. Olen saanut kaiken rakkauden, mitä lapsi voi elämässään pyytää. Nyt on vuoroni jakaa sitä muille. 

3 asiaa, joita en osaa...
  • Kielipääni on mitä surkein. Kuvittelen osaavani hyvin englantia, sekä pärjääväni lukion ruotsissa kohtuullisen hyvin. Todellisuus osoittaa joka kerta, jotain aivan muuta...
  • En osaa ymmärtää ihmisten tuskaa. Osaan kannustaa ja muutenkin auttaa ihmisiä, ja teen sitä suurella sydämellä. Vielä, en kuitenkaan osaa ymmärtää ihmisten psyykkisiä ongelmia. 
  • Riitelemisen kerrotaan kuuluvan ihmisten elämään, mielestäni näin ei ole. Erimielisyyksiä saa olla, ja niin kuuluukin. Ne eivät kuitenkaan koskaan saisi ajautua riidoiksi asti.

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
  • Haluaisin oppia tekemään sanomattoman hyvää ruokaa. Olisi myös todella upeaa osata kokata kaikkia erilaisia hienoja ruokia. 
  • Minulle merkitsisi erittäin paljon, jos oppisin puhumaan sujuvaa venäjää. Tämä johtuu siitä, että avopuolisoni on Venäläinen. Koen kunnioittavaksi oppia kyseisen kielen. 
  • Haluaisin oppia lukemaan. Tietenkin osaan lukea, mutta tarkoitan kirjojen lukemista, muitakin kuin koulukirjoja. En vain koskaan ole osannut, mutta haluaisin kyllä. 


3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
  • Minun pitäisi jaksaa panostaa kouluun parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedän, että en tällä hetkellä anna itsestäni kaikkea opiskeluiden suhteen.
  • Minun pitäisi jaksaa kirjoittaa päiväkirjaa. Eihän siihen mikään pakko ole. Kuitenkin, se että saa myöhemmin lukea omista ajatuksistaan vuosia sitten, on jotain todella stimuloivaa. 
  • Minun pitäisi vähentää meikkaamista ja hiusten lämpökäsittelyä. Etenkin hiukseni, ovat päivä päivältä huonommassa kunnossa jatkuvan lämpökäsittelyn takia...

3 asiaa, joista unelmoin...
  • Minulle on iskenyt suuri himo ostaa asunto, perustaa perhe ja mennä naimisiin. Mikään näistä ei kuitenkaan ole ajankohtaista minulle, mutta silti ne pyörivät jatkuvasti mielessä. 
  • Unelmoin mahdollisuudesta saada vaikuttaa ihmisiin omilla ajatuksillani tai tekemisilläni. Jos joskus saisin kirjoittaa kirjan, eläisin omassa utopiassani. 
  • Unelmoin matkustamisesta maailman ympäri. Vaikka haaveissa olisi matkustaa kyllästymiseen asti, en siltikään osaa poistua kotoa pitkäksi aikaa.

3 asiaa, joita pelkään...
  • Pelkään todella kovasti menneisyyttäni. En halua omistautua uskolle, että menneisyydelläni olisi jotain painoa tulevassa, mutta tiedän että sillä on.
  • Samaan aikaan pelkään myös tulevaa. En halua, että elämässäni tällä hetkellä muuttuisi mikään. Haluan elää tässä, ja nyt. 
  • En voi suvaita kipua, ja samalla myös pelkään sitä. Psyykkisen ja fyysisen kivun aiheuttama tuska, on jotain, mitä kukaan ei ansaitse. 

(Osan kuvista tarjoaa WeHeartIt)






You Might Also Like

0 Comments

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!