MY DAY VIA SNAPCHAT

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2017


Koeviikko on jo puolessa välissä. Takana on kolme koetta ja edessä seuraavat kolme. Aika huvittavaa ajatella, että olen tehnyt englannin, terveystiedon ja matematiikan kokeet ja edessä olisivat matematiikka, terveystieto ja ei onneksi englanti vaan filosofia! Tämä jakso oli kyllä melko yksitoikkoinen. Noiden kurssien lisäksi minulla oli vielä itsenäinen terveystieto sekä kaksi liikunnan kurssia. Yhteensä siis yhdeksän kurssia, yhdessä jaksossa... Meitä kehotetaan yleisesti ottamaan kuusi kurssia yhteen jaksoon, joten yhdeksän on todella paljon. Huomasin kyllä, että seitsemän lukuainetta  yhdessä jaksossa on kyllä todella vaikeaa. 

Tämän rankan jakson lisäksi, olen pyrkinyt lukemaan mahdollisimman paljon niihin tuleviin YO-kirjoituksiin joista olen teille aikaisemminkin kertonut. Jännitys vain kasvaa kokoajan kirjoitusten lähestyessä. Samalla myös tulevat vanhojen tanssit. Niihinkin on enää melkein kaksi viikkoa! Nyt jatkuu taas lukeminen. Onnea koeviikolle ja kirjoituksiin, jos teilläkin on sellaiset edessä! 





Päätin tällä kertaa jättää nämä kuvat yksittäisiksi, sillä aikaisemmin olen SnapChatin kuvia näyttänyt teille kaksi kuvaa vierekkäin. Kuten esimerkiksi viimekertaisessa ''My week via SnapChat'' postauksessa. Mitä mieltä olette, kumpi tyyli on parempi? 

You Might Also Like

2 Comments

  1. Kaksi kuvaa vierekkäin on parempi, koska vaikka käytän tietokonetta niin noita kuvia on vaikea hahmoittaa kun näkee vain osan kuvasta kerralla. Kuvat ovat siis liian isoja. Kaksi vierekkäin parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla teidän mielipiteitänne, sillä ne merkitsevät minulle todella paljon. Kiitos sinulle!

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!