Home is where your makeup stash is

lauantaina, huhtikuuta 01, 2017


Vihdoinkin sain aikaiseksi näpsiä nämä kuvat näistä upeista siveltimistä, jotka olen tässä lähiaikoina ostanut. En kovinkaan usein ole puhunut meikeistä tai meikkaamisesta blogissani, enkä sitä vieläkään ajatellut aloittaa. Meikkaaminen ei todellakaan ole yksi vahvuuksistani, joten mitä siitä voisi sen enempää sitten muille kertoa. Aloitin meikkaamisen muistaakseni joskus 2-3luokalla. Ikää minulla oli silloin 8-vuotta. Tässä on siis jo melkeinpä 10-vuotta meikkien parissa touhuttu, mutta siveltimet ovat tulleet mukaan vasta nyt!

En koskaan ollut oppinut käyttämään siveltimiä meikatessa, vaan aina tein kaiken käsin. Alkuvuodesta tänä vuonna kuitenkin päätin, että nyt olisi aika yrittää opetella käyttämään siveltimiä meikkaamiseen. Ostin sitten itselleni heti alkuun hieman isommankin läjän siveltimiä! Nyt olen jo jonkin verran oppinut käyttämään niitä, mutta käyttö vaatii silti vielä hieman hiomista.

Monista saattaa tuntua oudolta ajatella, etten ole aikaisemmin käyttänyt mitään silveltimiä meikkiä tehdessäni. En oikeasti mitään! Kun mietin asiaa tarkemmin, niin minusta tuntuu, ettei ketään muu kärsi tästä samaisesta ongelmasta, joka minulla oli, tai ainakaan sellaisesta ei puhuta? Esimerkiksi kaikissa meikkivideoissa käytetään aina, siis aivan aina, siveltimiä. Oli kyseessä sitten ''ammattimeikaaja'' tai ihan tavallinen arkimeikkivideo. Kukaan ei ole aikaisemmin puhunut esimerkiksi sellaisesta, kuinka silveltimiä voisi opetella käyttämään. Ainakaan itselleni ei sellaisia videoita tai postauksia ole tullut vastaan.

Onko sinulla kenties samanlainen ongelma, että siveltimien käyttö tuntuu vieraalle? Vai oletko sellainen, joka ei voisi kuvitella elävänsä ilman siveltimiään? 

You Might Also Like

2 Comments

  1. Onpa kauniita siveltimiä! <3 Itse oon niin tottunut siveltimien käyttäjä nykyään, etten selviäisi ilman :-D Toisaalta, vielä pari vuotta takaperin pärjäsin loistavasti ilman siveltimiä & enkä itsekkään oikein hiffannut niiden ideaa. Ehkä se riippuu ihan siitä, mihin tottuu :-D

    ainoaxberg.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon! Itsekkään en enää osaisi olla ilman siveltimiä. :D

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!