Päiväni kuvina: VSCO C1

perjantaina, toukokuuta 05, 2017


Täällä sitä istutaan kahvikupin kanssa koneen äärellä, niin kuin aina koulun jälkeen kotiin päästyäni. Olen tällainen tapoihin kangistunut, joten päiväni ovat aina samanlaisia. Tiedän jo aamulla herätessäni ainakin tunnilleen päiväni suunnitelman, ellen joskus jopa minuutilleen! Tämä saattaa myös olla yksi syy siihen, miksi en koskaan ole oikein pitänyt päiväni menoja kuvaamisesta. Ne ovat kuitenkin lähes aina samanlaiset. Näiden kuvien välityksellä pääsette nyt kuitenkin näkemään monia rutiinejani, joita teen ainakin viitenä päivänä viikossa.

Aamulla lähden aina samalta pysäkiltä bussilla kouluun, joskus noin kello seitsemän aikaan. Käyn tunneilla ja välitunteisin silloin tällöin ulkona ystävieni kanssa. Ja ruokavälkällä tapaamme meidän ''porukallamme'' ja matkaamme yleensä lähikauppaan hakemaan jotain syötävää. Niinä harvoina päivinä kun koulussa on jotain hyvää, käymme tietenkin syömässä. Koulu minulla alkaa yleensä kahdeksalta ja loppuu siinä puoli kolmen tai neljän aikaan. Yleensä koulun jälkeen matkaan suoraan kotiin, niin kuin tänäänkin... Arkeeni ei siis kuulu mitään ihmeempiä asioita, mutta ei tämä silti kyllä tylsältä tunnu. Koulun takia hommaa kyllä riittää huimasti, eikä aikaa kunnon rentoutumiselle oikeastaan jää!

Haluatteko jatkossakin lisää tämän tyyppisiä postauksia? Hyvää viikonloppua kaikille! 

You Might Also Like

0 Comments

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!