Inttilesken päiväkirja

tiistaina, heinäkuuta 04, 2017


Kyyneleet vierivät pitkin poskiani edelleenkin, kun kirjoitan tätä. Tosiaan maanantaina 3.07.2017, avomieheni lähti armeijaan, ja jäinkin nyt siis yksin kotiin, joka tuntuu erittäin haikealta. Maanantaina tuli itkettyä pitkin päivää missä ja mistä tahansa. Olen pyrkinyt jo viimeisen viikon ajan pidättämään itkua ja jonkinlaista surua, ja sitten en siihen enää kyennytkään kun tuli lähdön aika. Yritän parhaani mukaan saada tämän postauksen jotenkin iloisemmaksi, kuin miten se nyt jo alkoi. Hah, kyseisen lauseen kirjoittaminenkin piristi kummasti mieltä!

Tosiaan ensimmäinen kokonainen päivä takana ilman rakasta ja niin sanottuna ''inttileskenä'' on varmaankin se vaikein. Tai eihän sitä vielä tiedä, millaisia päiviä on edessäpäin, mutta ainakin tällä hetkellä olo tuntuu helpottuneemmalta. Maanantaina näin myös erästä vanhaa hyvää ystävääni Salossa, jonka kumppani oli myös tänään lähtenyt armeijaan. Juttelimme useamman tunnin kaikista kysymyksistä ja yleisesti ajatuksista, mitä armeija tuo tullessaan.  Maanantai iltana sain kyydin äidiltäni takaisin Turkuun. Kotiin päästyäni, soitin ystävälleni uudelleen ja puhuimme reilu tunnin puhelimessa. Helpotti aivan käsittämättömästi oloa! Tuollainen ystävän vertaistuki varsinkin sellaiselta, joka on samassa tilanteessa, auttoi erittäin paljon. Siis aivan älyttömästi.

Yritin välttää viimeiseen asti tätä postausta kirjoittaessani sanan ''inttileski'' käyttämistä, sillä se ei jotenkaan kuulosta oikealle. Kuitenkin se on helpoin tapa niin sanotusti kertoa tästä tällä hetkellä meneillään olevasta ''ajasta/hetkestä''. Itseäni onneksi helpottaa ajatus siitä, että toivon mukaan meidän tulisi nähdä jo muutaman viikon kuluttua. Kuinka moni teistä on tällä hetkellä ''inttileskenä''? Ja myös kaikenlaiset vinkin siihen, miten tästä alkuahdistuksesta pääsee eroon olisivat enemmänkin kuin tervetulleita! 

Kertokaa ihmeessä kommenteissa, jos teillä on mielessä jokin muu sana kuvaamaan tätä ''inttileskeyttä''. Kertokaa myös miten teidän inttileskeys on teidän aikananne sujunut tai muuten vain mietteitä inttileskeydestä! TJ347

You Might Also Like

4 Comments

  1. Me onneksi ehdittiin erota juuri sinä keväänä ennen, kuin sen aikainen teini-iästä aikuiteen ollut poikaystävä oli menossa inttiin. En ehkä olisi oman hyvinvoinnin kannalta voinut siitä pärjätä täysin voimin, koska suhde oli muutenkin erittäin poukkoileva. Toivottavasti jaksat odottaa että se palaa sieltä aina viikonloppusin ja voitte viettää aikaa yhdessä :)

    https://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Omista "inttileskiajoista" on jo 14 vuotta - silloinen poikaystäväni, nykyinen aviomieheni astui varusmiespalvelukseen. Vuoden päivät mieheni vietti armeijassa ja melkoista tuskaa se oli niin alkuvaiheessa olleelle parisuhteelle. Paljon on jäänyt silti hyviäkin muistoja kyseisestä vuodesta ja lopulta kun siihen tottui ja keksi elämään muutakin sisältöä kuin peräänhaikailun, aika kului melko nopeastikin. Tylsintä oli viikonloput, jotka mieheni vietti kiinni. Välillä ei nähty kolmeen viikkoon, onneksi nykyään kai lomille päästään hieman useammin ja yhteydenpito on paljon helpompaa kuin 2000-luvun alkupuolella ;) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Kiitos ihanasta kommentistasi. Piristää niin paljon kuulla muiden tsemppauksia!

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!