10 asiaa, mitä huomaatte yhteenmuuton jälkeen!

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2017

Saman katon alle muuttamisen voi aina kuvitella olevan tietynlaista. Voit kertoa kumppanillesi, mitä asioita tykkäät kodinhoitoon liittyen tehdä ja mitä asioita taas vihaat. Se miten asiat todellisuudessa sitten menevät, ovat aivan toinen juttu! Ja se selviääkin vasta muuton jälkeen...


Silloin kun me muutimme yhteen muutama vuosi sitten, tein kumppanilleni erittäin selväksi, että en missään nimessä koske imuriin ja etten erityisesti pidä tiskaamisesta. Rakkaani vakuutteli, että hänelle imuroiminen ei ole mitenkään niin kamala asia, joten hän voi hoitaa sen. Kaksi kertaa hän on taitanut imuriin koskea ensimmäisen puolen vuoden aikana, jonka jälkeen minun oli pakko niellä vihani imuria kohtaan ja alkaa itse imuroimaan. Asiat eivät siis mitä luultavimmin mene niin kuin miten olette etukäteen ajatelleet. Päätin listata 10 asiaa, jotka tulette huomaamaan vasta sen jälkeen, kun asutte saman katon alla avopuolisoina! 


1. Huomaatte, kuinka ihanaa on mennä kotiin yhdessä toisen kanssa! Ei tarvitse esimerkiksi miettiä, kumman asunnolla vietämme seuraavan viikonlopun. Eikä myöskään tarvitse kantaa tavaroita enää mukanaan, vaan ne ovat siellä, missä tekin olette. 

2. Yhteen muuttaminen paljastaa teistä molemmista aivan kaiken. Siis ihan kaiken. Me huomasimme muuton jälkeen sen, että itse väsyn iltaa myöden. Voisin siis sanoa, että olen aamuvirkku ja ''parhaimmillani'' aamuisin. Kumppanini taas rakastaa pitkään valvomista ja on aina aamuisin kärttyisenä. Vasta iltaisin hän alkaa piristymään. 

3. Alatte viettämään aikaa ihan eri tavoin kuin ennen! Ette pidä enää joka viikonloppu ihania leffailtoja, vaan käytätte yhteisen aikanne aamupalan ja iltapalan syömiseen, sekä hampaiden pesuun. Teette paljon harvemmin yhdessä jotain erityistä verrattuna siihen, kun asuitte erillänne. 

4. Ette osaa enää nukkua ilman toista! Tämän olen huomannut erityisesti nyt, kun toinen on armeijassa... On niin vaikeaa yrittää nukahtaa, kun toinen ei ole lähettyvillä. Vaikka ette yleisestikään nukkuisi jatkuvasti kiinni toisistanne.

5. Tulette myös oppimaan toisistanne ihan erilaisia puolia joka päivä! Ette myöskään voi enää piilotella esimerkiksi huonoja / ällöjä tapojanne toiselta, sillä toinen on lähes aina läsnä kanssasi. 


6. Alatte arvostamaan ihan erilaisia asioita kuin ennen. Aikaisemmin illalliset ja leffakäynnit olivat parasta ikinä. Niin romanttista ja täydellistä! Yhteen muuton jälkeen parasta on se, kun toinen keittää sinulle kahvit tai vie roskat töihin / kouluu lähtiessään.

7. Voitte löytää kumppanistanne paljon erilaisia puolia, joita ette koskaan olisi uskoneet toisen omaavan. Alatte riitelemään juuri sellaisista asioista, mistä olette ihmetelleet toisten pariskuntien riitelevän. Kuten siivoamisesta ja kaupassa käynnistä. 

8. Opitte myös sietämään kumppaninne huonoja tapoja ja opitte loppujen lopuksi toimimaan yhteisymmärryksessä siitä, miten erilaiset asiat hoidetaan. Saatatte myös oppia uusia tapoja, joihin totutteleminen vie aikaa. Kuten esimerkiksi, säilytetäänkö vaikka tomaatit ja kurkut jääkaapissa vai pöydällä. 

9. Ette enää lähettele toisillenne ''hyvää huomenta'' tai ''kauniita unia viestejä''. Yhteen muuton jälkeen viestinne koostuvat siitä milloin toinen on tulossa kotiin, mitä tänään syödään tai tarvitaanko kaupasta jotain.

10. Teistä tulee vielä kaikkien aikojen parhaat ystävät ja kämppikset! Loppujen lopuksi tekisitte mitä vain, että voisitte elää koko loppu elämänne saman katon alla, vaikka mitä ikinä kävisikään. 


Yhteen muuton jälkeen olen ainakin itse henkilökohtaisesti oppinut arvostamaan ihan vain toisen läsnäoloakin paljon paremmin, kuin mitä olisin koskaan voinut kuvitella. Millaisia yllätyksiä teillä on tullut vastaan yhteen muuton jälkeen? Olisi kiva kuulla teidän tarinoitanne!

You Might Also Like

2 Comments

  1. Hei nää pointit oli kyl tosi kivasti kerätty tähän postaukseen! Ite muutin just omilleni ja vaikkei poikaystävän kanssa vielä asuta yhdessä, näitä oli mielenkiintoista lukea! :)

    piiakristiina.blogspot.fi

    VastaaPoista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa