Inttilesken päiväkirja - 7

lauantaina, syyskuuta 16, 2017


Viimeiset kolme viikonloppua rakkaani on ollut normaalisti kotona. Yhden viikonlopuista hän kyllä anoi vapaaksi ja käytti muutaman vapaansa siihen, muuten hän olisikin ollut jälleen kiinni. On aivan ihanaa, että rakkaani on ollut nyt kotona viikonloppuisin. Tosiaan tämä armeija aika on alkanut pikkuhiljaa tuntumaan todella raskaalta meille molemmille, mutta hyvillä mielillä yritetään jatkaa eteenpäin. Viimeviikonloppua edeltävästä edeltävästä viikonlopusta olenkin kertonut paremmin eräässä postauksessa, jonka pääset lukemaan täältä!

Viimeviikonloppuna rakkaani tuli kotiin ja kertoi, että on koko tämän viikon kotona! Mikä oli aivan mahtava uutinen. Viikonloppuna olinkin pienessä flunssassa, josta luulin parantuneeni jo alkuviikosta, mutta torstaina oloni oli jälleen paljon huonompi. Sain myös elämäni ensimmäisen silmätulehduksen perjantaina. Ei todellakaan ole yhtään mukavaa... Tämän jatkuvan flunssan ja silmätulehduksen takia, en ole jaksanut ollenkaan lukea maanantaina tuleviin YO-kirjoituksiin.  Saatika panostaa blogiini. Stressaa ja ahdistaa kaikki tällä hetkellä. On kuitenkin ihanaa, ettei tarvitse yksin kököttää kotona, vaan toinen on myös täällä. Tosiaan olen kuitenkin onnistunut sairastuttamaan rakkaanikin, joten saa nähdä, paraneeko hän Säkylään palatessaan, vai meneekö hänen olonsa vielä pahemmaksi sinne palatessaan.

Meidän viikko on mennyt nyt suurimmaksi osin siinä, että olen ollut aivan voimaton tämän ikävän flunssan takia. Toivottavasti tämä alkaisi jo pikkuhiljaa helpottamaan, jotta saisin voimani takaisin vajaan muutaman viikon päästä alkavaa koeviikkoa varten. Ensiviikolla pääsettekin kuitenkin lukemaan postauksen, jossa avaan hieman ajatusta siitä, että miksi parisuhteet hajoavat armeijan aikana. Vai hajoavatko ne ollenkaan. Samalla kerron hieman erilaisia vinkkejä, joilla saatte parisuhteen todellakin kestämään vuodenkin mittaisen armeijan ilman huolen häivääkään! Kerron myös muutamia asioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, ettei suhteenne välttämättä ole enää niin hyvällä pohjalla, kuin ennen. Pysykää siis kuulolla! 

Jos nyt satuit innostumaan kuulemaan lisää inttilesken tarinoistani, niin kaikki kirjoittamani Inttilesken päiväkirja -postaukset löydät täältä! Kaiken laiset kysymykset ja vinkit ovat tervetulleita! TJ271

You Might Also Like

2 Comments

  1. Ihana postaus ja kiva taas lukea inttileskeydestä! :) Mä odotan tuota sun ensiviikon postausta tosi innolla jo nyt!! Tsemppiä myös kirjoituksiin! <3

    elllamaija.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja kiitos oikein paljon! Toivottavasti pystyn keskittyä maanantaina kirjoituksissa, sillä oloni ei tällä hetkellä ole kovinkaan hyvä tämän sairastumisen takia.

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!