En osaa lukea

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2017


Todellisuus on, etten osaa lukea ja se myös harmittaa minua. Jos nyt erittäin tarkkoja ollaan, niin kyllä minä lukea osaan, sillä eihän tämä kirjoittaminenkaan olisi mahdollista, jos lukutaitoa ei olisi. Meinaan lukemisella tässä tilanteessa sitä, etten osaa lukea kirjoja, sillä minulle on aivan älyttömän vaikeaa sisäistää kenenkään muun kirjoittamaa tekstiä. Mutta tällä hetkellä yritykseni oppia lukemaan ovat erittäin korkeat! Haluan oppia myös kirjoittamaan paremmin, jonka takia olisi tärkeää osata aluksi edes lukea hyvin. Lukiossa oleminen on ollut todella rankkaa, sillä olen huomannut, että muut lukevat esimerkiksi tunneilla annetut aineistot huomattavasti nopeammin kuin mitä minä itse luen. Välillä en edes kerkeä lukemaan annettuja juttuja loppuun siinä ajassa, mikä meille on annettu. Ja se vasta onkin kivikova isku vasten kasvoja.

Selviän lukutaidoillani kyllä arkielämässäni oikein hyvin, eikä esimerkiksi kavereideni lähettämien viestien tai ruokapakettien pakkausselosteiden ymmärtäminen ole yhtään hankalaa. Mutta en osaa helpolla sisäistää esimerkiksi oppikirjojen sanomaa ja varsinkin kaunokirjallisuuden lukeminen on erittäin vaativaa. Oppi- / tietokirjat menevät melko helposti, mutta jotenkin ajatukseni lähtee vain seikkailemaan ''tarinoita'' lukiessani. Vaikka olenkin aina tiennyt olevani hidas lukija, on se vasta lukiossa alkanut ärsyttämään aivan suunnattomasti. Enne pidin sitä vain heikkoutenani, mille en mahda mitään, mutta nykyään tajuan, että asian eteen voitaisiin tehdäkin jotain. Ymmärrän nykyään, että lukemalla lisää ja paljon erilaisia tekstejä, voit kehittää omaa lukutaitoasi.

Kävinkin eräs päivä lainaamassa itselleni Elä ja uneksi -kirjan, sekä tasapainoksi varmasti itselleni helppolukuisen Onnellisesti yhdessä -kirjan. Vähän niin kuin arvelinkin, Onnellisesti yhdessä on juuri sellainen kirja, minkä lukemisesta nautin! Kyseinen kirja opettaa ja antaa minulle paljon tietoa, mikä onkin sellaisten kirjojen ominaisuus, mitä pystyn lukemaan. Yritän innostua lukemisesta edes jotenkin kyseisen kirjan avulla. Toivon, että jonakin päivänä innostuisin lukemisen maailmasta ja saisin sitä kautta luettua monia kirjoja ja samalla kehitettyä omaa kirjoitustaitoani. Olen myös ostanut itselleni aivan älyttömän kauniita kirjan merkkejä, jotka näkyvätkin noissa kuvissa. Toivon, että ne piristäisivät lukukokemuksiani edes hieman. Ainakin ne antavat hyvän mielen aina kun näen ne!

Mitä vinkkejä teillä on lukemisen oppimiseen? Luetko kenties itse paljon kirjoja vai onko lukeminen sinullekin vierasta? Hiljaa hyvä tulee, ja ehkä vielä joku päivä rakastan kirjoja! 

You Might Also Like

6 Comments

  1. Mun on kans hankala lukes kirjoja! Luin niitä pienenä tosi paljon, mutta nykyään tuntuu etten saa mitään niistä irti tai en muista lainkaan lukemaani. :/ Luen nyt Roxanne Gayn Bad Feminist-kirjaa, joka on muutaman luvun perusteella sellainen kirja jonka saan luettua! :) Luvut eivät ole liian pitkiä ja Roxannen kirjoitustyyli on ihan mahtava! :)

    Tuon Erica Jongin kirjan kansi on muuten aivan ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ihanaa kuulla, että en ole ainoa tämän ongelman kanssa! Pitää varmaan itsekin kokeilla lukea joitain Roxannen kirjoja. Kiitos vinkistä Taru!

      Poista
  2. Mä "nuorempana", ennen ammattikoulua, (eli noin nelisen vuotta sitten) luin todella paljon kirjoja. Lukutahtini oli lähes kirja per päivä, eli luin lähes koko ajan. Ammattikoulun alkaessa lukeminen jäi lähes kokonaan, nykyään luen harvemmin kirjoja, mutta enemmän blogeja. Koen myös, että "lukemistasutallani" li hyötyä, kun aloitin bloggaamisen, tekstin tuottaminen tuntui todella helpolta.

    Sulle suosittelen, että luet, luet ja luet. Aloita lukeminen helposti ymmärrettävillä kirjoilla ja pikkuhiljaa siirry vaativimiin kirjoihin. Vain lukemalla kirjoja, voit kehittyä lukemisessa.

    https://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saisin aikaiseksi itsekin alkaa lukemaan! Olisi ihanaa osata kirjoittaa paremmin ja ylinpäätään saada sanavarastoa kehitettyä. Kiitos sinullekin vinkistä!

      Poista
  3. Paljon tsemppiä lukemisen opetteluun! Kirjat on mulle lähellä sydäntä ja melkein koko ajan mulla onkin joku kirja kesken. Muuta vinkkiä en osaa sanoa kuin juuri tuo, että luo monia erilaisia tekstejä. Lisäksi anna itsellesi aikaa, tuossa menee varmasti jonkun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin todella kovin itsekin oppia pitämää lukemisesta ja kiitos tsempeistä!

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!