Inttilesken päiväkirja - 13

maanantaina, joulukuuta 11, 2017


Ehkä tämä on täysin väärä postaus iloita, sillä onhan 13 epäonnen numero, mutta onneksi tänään ei sentään ole myös kolmastoista päivä. Olen siis itse ruvennut nyt pikkuhiljaa parantumaan saamastani keuhkokuumeesta ja myös miesystäväni on ollut terveenä tässä jo muutaman viikon. On jotenkin niin uskomatonta ajatella, jos saisimme ensi viikonloppuna oikeasti nauttia toistemme seurasta siten, että olisimme molemmat täysin terveitä. Itseäni ei onneksi vaivaa enää kuin vain jonkinlainen yskä, mutta se voi kuulemma jatkua useammankin kuukauden. Onneksi olo on muuten kaikin puolin oikein hyvä! Voimia alkaa pikkuhiljaa riittämään myös kaikkeen muuhun, kuten opiskeluun ja tietenkin tämän postauksen kirjoittamiseen. Myös viikonloput ovat paljon enemmän intoa täynnä, kun meille molemmille on alkanut jälleen voimat kasaantumaan takaisin. 

Niinkuin olenkin jo teille hehkuttanut, niin mieleni yllätti minut viimeviikon keskiviikkona Suomen itsenäisyyspäivänä. Olin keskiviikkona ihan rauhassa äitini kanssa juhlistamassa Suomen itsenäisyyspäivää kun sain mieheltäni viestin, että hän on tulossa kotiin! Oli jotenkin niin täydellinen yllätys saada mieheni kotiin jo keskiviikkona. Tarjosin hänelle meidän valmistamaamme ruokaa ja rupattelimme jonkin aikaa alkuviikon tapahtumista. Ei siinä kahdessa päivässä kauheasti ollut ehtinyt tapahtua, mutta oli kuitenkin ihanaa päästä jälleen jakamaan kuulumisia, niin kuin aina ennenkin, kun mieheni on tullut lomille. Hän lähti takaisin Säkylään tosiaan vasta eilen, joten saimme viettää viisi kokonaista päivää yhdessä! Ja vaikkei tämä viikonloppu mennytkään aivan täydellisesti, odotan silti jo tulevaa viikonloppua. Mikä voisikaan piristää rankkaa viikkoa enemmän kuin se, mistä olen aina hehkuttanut, eli että pääsee kotiin oman rakkaan luokse. 

Samaan aikaan kun iloitsen siitä, että tämän inttileskeyden puoliväli lähestyy minua harmittaa ajatus siitä, että jos mieheni olisi ollut vain 165päivän palveluksessa, olisi hän kotiutunut jo tällä viikolla. Viime sunnuntai olisi ollut silloin viimeinen kerta, kun joudumme jättämään hyvästit ja odottamaan seuraavaa viikonloppua, jolloin näkisimme uudestaan. Mutta meidän matkamme on vasta puolessa välissä ja tällaisia hyvästejä joudumme jättämään tulevaisuudessa viellä todella monta kertaa. Meillä on vielä toinen puolikas jäljellä, kuitenkin todellisuudessa todella nopeasti menneen puolen vuoden jälkeen. Pitää vain jaksaa ajatella, että on tämäkin puolikas mennyt nopeasti, joten toivon mukaan kesä tulee yhtä nopeaan tahtiin. 

Onneksi meillä on kuitenkin koko elämä aikaa saada asua yhdessä ja nähdä toisiamme päivittäin! Ja tietenkin oikein paljon tsemppiä kotiinpaluuseen kaikille niille, jotka kotiutuvat nyt tällä viikolla. TJ185

You Might Also Like

2 Comments

  1. Mullakin mies meinaa vuoden päivät intissä olla, saa nähdä miten tulee jaksamaan (minä siis) 😩. Jaksaisitkohan tehä jotain vinkkipostausta, sitten kun tj on ihanasti 0? Mukava, kun sulla on kuitenkin enään puolikas jäljellä, ja toki miehes varmasti iloitsee samasta ❤️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä loppuaika menisi nopeaan tahtiin. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut postauksen: Miten saada parisuhde kestämään armeijan?

      Kyseinen postaus kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa, varsinkin jos inttileskeys on itselläkin edessä! Olisi kyllä ihanaa koota parhaimmat vinkit uudelleen sen jälkeen, kun tämä vuosi on ohitse. Oikein paljon kiitoksia vinkistä!

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa