Fraktiilit ovat nyt hallussa!

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2018


Enää reilut kaksi päivää ja näen jälleen mieheni! Viikonloppu meni hurjalla vauhdilla hieman siivoten sekä opiskellen, herkkuja unohtamatta. Lukeminen on edistynyt jälleen toivottuun tahtiin ja vaikutan olevan hyvin mukana opiskeluissa. Eilen julkaistiin psykologian lisämateriaalit pääsykokeita ajatellen ja niihinkin olen päässyt jo hieman tutustumaan eilisillan aikana. Erittäin mielenkiintoisen oloisia aineistoja! Onneksi tässä on vielä hieman vajaa kuukausi aikaa lukea kaikki materiaalit läpi ja sitten vielä kerrata kaikkein tärkeimpiä asioita. Pääsykoekirja olisi tarkotus saada loppuun tämän viikon aikana ja ensiviikolla suunnitelmiin kuuluisi kaikkien lisämateriaalien läpilukeminen. Suunnitelmien mukaan, minulle pitäisi jäädä vielä kaksi viikkoa aikaa kerrata kaikki tarvittavat asiat läpi ennen pääsykoetta, joten näyttää siltä, että aika tulee riittämään vallan mainiosti! 

Maanantaina rakas serkkuni tuli jälleen käymään meillä ja autoin häntä hänen pääsykoemateriaaliensa kanssa. Kävimme syömässä ja pikaisella shoppailureissulla, sekä katsoimme illalla hieman elokuvia. Tiistai iltapäivällä serkkuni suuntasi takaisin omaan kotiinsa ja minä jatkoin lukemista. Tämän päivän suunnitelmiin kuuluisi jälleen psykologian kertausta ja myös koko loppu viikko olisi tarkoitus käyttää lukemiseen. Pakko käyttää tätä intoa nyt kun sitä on vielä tarjolla! Huomenna ajattelin käyttää jonkin aikaa asunnon siivoamiseen, jotta mieheni on mukavampi palata parin viikon jälkeen takaisin kotiin. Kaupassa pitäisi myös käydä, ettei mieheni tarvitse olla nälkäisenä heti perjantaina kotiin tultuaan. Viikonlopulle ei ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia. Luultavasti kaikki päivät kuluvat sohvalla löhöilyyn ja psykologian lukemiseen. Haluan myös vain päästä nauttimaan rakkaani läsnäolosta. Kyllä se ikävä alkaa jo pikkuhiljaa painamaan melko vahvalla otteella. Onneksi ei ole kuin enää muutama päivä odotettavana. 

Kyllä huomaa, miten kesän lähestyminen ja valoisien päivien tuleminen piristää kummasti! Voimia tuntuu riittävän vaikka ja mihin. Kunnon kesäinen fiilis! 

You Might Also Like

2 Comments

  1. Hui, kun jännittää sun puolesta! Varmaan jotenkin siksi, että tietää itselläkin tuon olevan edessä :D.
    Täytyy muuten sanoa, et ihania näö kuvat näissä postauksissa!
    Ihanaa, kun näet miehesi jo kohta. Eiköhän ole jo hyvä aika antaa ikävänkin tulla hieman enemmän :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta, että tulisin onnistumaan ja yliopiston ovet aukeaisivat jo ensi syksynä! Ja kiitos oikein paljon, ihana kuulla, että tykkäät!

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa!