Inttilesken päiväkirja - 21

maanantaina, toukokuuta 14, 2018


Niin se aika vain kuluu. Melkein vuosi sitten, kirjoitin ensimmäisen Inttilesken päiväkirja -postauksen. Kyynel vierien poskellani. Istuen yksin olohuoneen sohvalla. Tänään kirjoitan tätä postausta jälleen olohuoneemme sohvalta, mutta en yksin tai kyyneleet vierien. Kirjoitan tätä hymyssä suin ja mieheni seurassa. Ihaillen, kuinka Reservin auringon viekas hymy alkaa jo pikkuhiljaa näyttäytymään. Nyt alkaa nimittäin lähtölaskenta mieheni kotiutumiseen, sillä tänään on jäljellä enää kuukausi siihen, kun minun ei tarvitse enää vähään aikaan sanoa miehelleni heippa tai jäädä kotiin odottamaan, kunnes näemme jälleen uudelleen. Rakas avopuolisoni saapuu kotiin vuoden palvelukseltaan kesäkuun puolessa välissä, eikä siihen ole enää todellakaan pitkä aikaa! Aivan huikeaa nähdä, millaisen matkan olemme yhdessä kulkeneet. 

Tämä vuosi on pitänyt sisällään monia huikeita asioita. Syksyllä minulla alkoi viimeinen vuosi lukiossa ja sain alkaa kutsua itseäni abiturientiksi. Vietimme meidän viidettä vuosipäiväämme sekä juhlistimme myös täysi-ikäisyyttäni. Me jopa sairastimme yhdessä, monia kertoja. Olemme onnistuneet muutamina viikonloppuina keräämään huikeita kokemuksia, niin keskenämme kuin upeassa seurassa. Itse sain kirjoitettua kaikki seitsemän ainetta, niin kuin olin suunnitellutkin ja sain myös kuin ihmeen kaupalla voimia lukea pääsykokeisiin. Tämän vuoden aikana koulummekin kerkesi saamaan uhkauksen ja vielä YO-kirjoitus päivänä. Näin retrospektiivisesti tarkasteltuna, tämä vuosi on sisältänyt aivan huikeasti kaikkea uutta, jännittävää ja jopa pelottavaa. Tähän vuoden mittaiseen palvelukseen tulee tämän viimeisen kuukauden aikana liittymään vielä minun valmistujaiseni. Niin paljon on mahtunut tähän palvelukseen.

Jälleen on yksi viikonloppu takana, joka oli tällä kertaa hieman pidempi. Mieheni ei tarvinnut taaskaan lähteä jo sunnuntaina takaisin kasarmille, vaan saan nauttia mieheni seurasta tämän päivän iltaan asti! Viikonlopun vietimme jälleen vain kotosalla, tekemättä mitään ihmeellisempää. Itselleni viime viikko oli kaikin puolin todella kiireinen, joten tällainen hieman rauhallisempi viikonloppu oli kyllä tarpeen. Miehellenikin varmasti kelpasi ihan vain kotona oleminen viikon mittaisen metsäleirin jälkeen. Onneksi tämän viikon hän saa luultavimmin nukkua teltan sijasta kasarmilla, omassa punkassaan. Tulevaksi viikonlopuksi meillä onkin sitten suunnitelmia. Meillä olisi jälleen tiedossa uudet ryhmätreffit saman porukan kanssa kuin viimeksikin! Vietimme silloin muutamia viikkoja sitten aivan ihastuttavan illan ystäviemme kanssa, joten aloimme heti suunnittelemaan toisia. Jälleen saan odottaa tulevaa viikonloppua oikein innolla.

Olen aivan käsittämättömän kiitollinen teille. Antamanne tuen avulla, olemme selvinneet jo melkein loppuun saakka, eikä toivon mukaan vastassamme ole enää ikinä samanlaista vuotta!

You Might Also Like

4 Comments

  1. Täällä yks kyllä kenelle vieri kyynel vähän poskelle! Jännittää oman ”miehekkeeni” meno tuonne kurkkusalaatteihin, ja se, että voinko minäkin silloin vuoden palveluksen jälkeen sanovamme olevamme vielä yhdessä.
    Palvelukseen on aikaa, joten pyrin nauttimaan tästä vuodesta ja menemään päivä kerrallaan. Ihania nää postaukset kyllä ollut ja ompa kiva, että teillä on ryhmätreffit taas - ne ovat hauskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että armeijan tulo osaksi elämää jännittää jokaista. Niin sinne palvelukseen lähtevää, kuin niitä rakkaita ihmisiä, jotka joutuvat antaa toisen lähteä ja jäävät kotiin odottamaan. Olen kuitenkin erittäin ylpeä miehestäni ja on tämä ollut kokemuksena sellainen, josta voi ylpeydellä kertoa muille!

      On turhaa etukäteen miettiä, millaista siitä palvelusajasta tulee tulemaan, sillä se on jokaiselle niin henkilökohtainen. Kaikilla on ihan eri tavalla lomia, ihmisetkin ovat erilaisia, toiset kehuskelevat viikonloppuisin mitä kaikkea jännää he ovat tehneet ja toiset tulevat ärsyyntyneenä kotiin valittaen, etteivät jaksa enää. Toiset kotiin jääneistä nauttivat siitä, että saavat olla viikot omassa rauhassa ja nauttivat yhteisistä viinkonlopuista. Toiset ovat taas sellaisia, jotka itkevät viikot ja roikkuvat viikonloput toisen sylissä.

      Kannattaa siis vain elää hetkessä ja murehtia niitä asioita sitten, kun ne ovat ajankohtaisia. Tämä on minun vinkkini siihen, miten vuoden mittaisesta palveluksesta selviää.

      Poista
    2. Ihana kuulla sulta just näitä juttuja! Mulla on itselläni kaveripiirissä todella vähän seurustelevia kavereita, joten oon melko yksin näiden asioiden kanssa. Sitten, kun sen aika tulee niin varmaan liityn johonkin ”inttileski”ryhmään :D. Mutta kiitls vielä, noinhan se asia juuri on kuten sanoit!

      Poista
    3. Mukava kuulla, että olen ollut avuksi! Itselläni oli täysin sama tilanne, sillä myöskään minulla ei ole monia seurustelevia ystäviä. Olisin itsekin kaivannut vertaistukea varsinkin armeijan alussa, joten on oikein ihana kuulla, että olen voinut olla edes pieneksi avuksi jollekin.

      Poista

Tilaa julkaisut sähköpostiisi

Kuukauden suosikki

Tykkää Facebookissa